OneShots 1 (in Finnish)

Starry-eyed (43)

Hänen silmänsä todella olivat sitä, sielun peili. Iirikset huumaavan tummansiniset, siellä täällä säteittäistä vaaleampaa sävyä. Päiväsaikaan kuin tähtien täyttämät. Tähdet asuivat hänen silmissään. Vain yöksi ne karkasivat taivaalle.

Hänen katsekontaktinsa oli vaarallinen. Hän ei katsellut pitkään, ei kuitenkaan ollut koskaan ensimmäinen, joka katseyhteyden rikkoi. Hän vain kaarsi kulmakarvojaan hieman, ravisti siten tähtihileen silmissään teräväksi pilkkeeksi silmänurkkaan. Katsekumppani ei koskaan saanut silmiään irti. Jos hän meni lähemmäs tätä katselijaa, katselijan henki saattoi salpautua jo ainoastaan sen takia, ettei hän tuskin koskaan ollut nähnyt sellaisia silmiä. Eikä se ollut ainoa syy.

Hänen silmänsä kertoivat hänestä kaiken sille, joka osasi niitä lukea. Kertoivat ilosta, kirkkaankeltaisena palavasta tulesta hänen sisällään. Se ei sammunut koskaan. Toisaalta ne silmät kertoivat myös siitä mustasta kivestä, jota hän ikuisesti kantaisi sydämessään. Välillä se musta kivi syrjäytti tähdet hänen silmissään. Silloin tähdet saattoivat näkyä taivaan reunoilla päiväsaikaankin. Mustuus hänen silmissään oli vaarallista.

Silmät näyttivät myös hänen lapsuutensa omana hopeisena renkaanaan. Se rengas kimalsi kaikkien muiden ylitse. Silti hänen silmänsä paljastivat myös kaikki ne kyyneleet, jotka tummansinisten iiristen viereltä oli itketty. Miten suru oli istunut painavana alaluomella ja luonut pieniä virtoja poskien uurteettomille pinnoille.

Jos katsekumppani ei kestänyt lukea kaikkea tätä, hän saattoi vain yksinkertaisesti sulkea silmänsä, ehkä katsoa toisaalle, nähdä jotain kiinnostavaa, unohtaa hänen silmänsä.

Oli kuitenkin yksi, joka ei koskaan ollut kääntänyt katsettaan. Hän oli halunnut kuulla silmien kertomat tarinat myös hänen suustaan, tuntea ne myös kuuloaistillaan. Ja tummansiniset silmät olivat tuikahtaneet ujosti, ehkä nostattaneet punaa poskipäille vierellään.

Mutta kerran hän oli kääntynyt katsomaan poispäin tähtien täyttämistä silmistä, ei kauaksi, mutta se aika oli ollut tarpeeksi. Nämä toiset silmät olivat sulkeutuneet. Tummansiniset tähtisilmät eivät olleet vielä hohtaneet huolesta. Mutta kun ne kohtasivat ensin punasinisten varoitusvalojen heijastuksen ja sen jälkeen valkean loistevalon, niiden pinnassa alkoi kimaltaa kyyneleitä.

Tähtisilmät tuijottivat toisiin silmiin. Se kuitenkin tapahtui enää vain unissa. Toiset silmät olivat sulkeutuneet silloin, mutta seuraavana aamuna ne eivät olleet enää avautuneet kohtaamaan tähtiä hänen silmissään.

Se oli tuonut mustan kivenlohkareen hänen sydämeensä. Ei ollut enää ketään, joka uskalsi säilyttää katsekontaktin. Oli vain ikuisesti tähtien täplittämä taivas.

Ja äkkiä hänen katseensa kohtasi toiset tähtisilmät.

______________________________

ensinnäkin, tämä pätkä on näin lyhyt, koska tästä tuli näin lyhyt. en halunnut tahallani venyttää tätä, joten jätin sen näin :) sain aiemmin ehdotuksen fantasiatyyppisestä pätkästä/pätkistä, ja tässä on tulos, toivottavasti miellyttää, vaikkei tämä lopulta niin yliampuvasti "fantasiatyylinen" olekaan :) 

yhä edelleen otan vastaan ehdotuksia oneshotteihin, tätä fantasiaideaa aion kyllä soveltaa vielä uudestaankin, kunhan saan vähän inspiraationmurusia kerättyä (: 

uudesta pätkästä en vielä osaa sanoa, mahdollisimman pian yritän jotakin kehitellä ! 

xx eve