OneShots 1 (in Finnish)

Halloween / 5sos (65)

Michaelin näkökulma

-Ash, ootko sä siellä? Onko siellä ketään?

-Ei täällä mitään oo, tulkaa teki vaan sisään.

Calum potkaisi oven auki ja menimme kaikki sisään tuohon taloon. Halloween oli parasta aikaa tutkia hylättyjä rakennuksia. Tämä vanha kartano oli kiinnostanut meitä kaikkia jo pitkään ja nyt oli viimein aika mennä sisään ja tutkia vähän paikkoja. Jotkut olivat kehitelleet tästä paikasta hurjia tarinoitakin, mutta kukapa niitä uskoisi.

Kartano oli aika kaukana kaikesta ja sen tonttiin kuului myös valtava aukeallinen peltoa sekä puoliksi sortunut navettarakennus. Talo vaikutti hyvin vanhalta, vaikka kukaan ei osannutkaan kertoa sen rakennusvuotta tarkalleen. Luke huitoi taskulamppunsa valokeilalla pitkin kattoa ja ihmetteli hämähäkinverkkoja, joita oli kattopalkkien välissä metrikaupalla. Oma taskulamppuni oli autossa, koska tietenkin olin ottanut mukaani juuri sen, mistä patterit olivat loppuneet. Turha kuvitellakaan, että jollakulla pojista olisi ollut paristoja mukanaan.

Ashton oli jo menossa kohti yläkertaa. Hän ei näyttänyt välittävän paikan karmivasta hiljaisuudesta, jonka rikkoi vain lattian ja portaiden narina ja silloin tällöin sanotut sanat joko Luken tai Ashtonin itsensä suusta. Minä ja Calum vain kuuntelimme hiljaisuutta ja katselimme ympärillemme.

Ashton oli jo kadonnut yläkertaan. Luke oli menossa perään hyvää vauhtia. Minäkin lähdin nousemaan portaita. Tunsin tuijotuksen selässäni ja vilkaisin hitaasti olkani yli. Sydämeni hypähti, kun näin jonkun takanani. Se oli kuitenkin vain Calum. Haukuin itseäni nössöksi.

Yläkerta oli alakertaa karmivampi. Yksi ainoa pitkä käytävä, jonka keskivaiheille portaat nousivat. Käytävän varrella oli enemmän ja vähemmän huonossa kunnossa olevia ovia, joita nopeasti laskin olevan ainakin kymmenen. Ashton seisoi taskulamppuineen käytävällä ja valaisi ovia ympärillään.

-Mihin näistä mennään ensin?

Hän vaikutti olevan aivan liian innoissaan tästä. Kohautin olkapäitäni.

-Mihin vaan, kunhan sä menet ensin.

Hän naurahti minulle. Nössö, tiesin sen kyllä. Calum ja Luke menivät käytävän vasempaan päähän, Ashton ja minä oikeaan. Sydämeni ei ollut palannut enää tavalliseen leposykkeeseen, vaan olin koko ajan varuillani, todennäköisesti vieläpä turhaan. Kuulin Luken huutelevan käytävän toisessa päässä ja kyselevän, oliko talossa ketään. Ashton pysähtyi kuin seinään vain sekunteja myöhemmin. Hän osoitti hitaasti ja äänettömästi kohti yhtä käytävän ovista. Sen kahva liikkui. Ylös, alas ja uudelleen ylös. Tavoittelin Luken katsetta ja vinkkasin häntä ja Calumia tulemaan katsomaan. Pysyimme kaikki äänettöminä varmoina siitä, ettei kahvaa liikutteleva ollut hyvällä mielellä siitä, että olimme täällä luvatta.

Huomaamattamme muodostimme aika tiiviin ryhmän seisoessamme käytävällä. Rohkeaa ulkokuorta ylläpitävä Ashtonkin näytti hieman kalpealta, kun ovenkahva jatkoi hidasta liikettään. Otimme muutaman askeleen lähemmäs tuota ovea. Tietämättämme astuimme niiden muutamien askelten seassa askeleen yli linjasta, jota meidän ei olisi koskaan pitänyt ylittää.

Ashton kurotti kättään kohti kahvaa. Hän vilkaisi meitä olkansa yli. Silmänurkastani huomasin, miten Calumin käsi tärisi hänen pidellessään taskulamppuaan. Ashton painoi kätensä kahvalle ja kahvan liike pysähtyi välittömästi. Ashton ei ehtinyt edes työntää ovea, kun se jo narahti auki ja paljasti pimeän huoneen, jonka ikkunat oli laudoitettu umpeen. Ashton otti askeleen huoneen sisälle ja samalla ovi painui kiinni. Riuhtaisin kahvaa, mutta se ei liikahtanutkaan. Revin ovea, mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ashtonista ei ensin kuulunut mitään. Yhtäkkiä huuto leikkasi hiljaista, tyyntä ilmaa.