OneShots 1 (in Finnish)

Tosissaan (73)

//toivottavasti pysytte perässä tämän oneshotin kanssa! "-merkeillä erotetut osat ovat päähenkilön kirjoittamaa viestiä, ja 'normaalisti' kirjoitetut ovat hänen ajatuksiaan. kursivoidut osat ovat tutusti biisin lyriikkaa//

Mitä sä teet, joka päivä sä meet

Kyl mä nään sen

Et sä et enää tee mitään sen eteen

Et meil ois huominen

"Hei. Mun on pakko vaan sanoa tää, vaikka tiedän ettei tän pitänyt mennä näin. Kun ehdit, lue tää ajatuksella."

Haluutko sä tosissaan vai sanotko sä vaan ne sanat, jotka luulet mun haluuvan sun sanovan

Luuletko sä tosiaan taas kerran mun uuden mahdollisuuden antavan

"Tää ei enää oo oikein. Ei tämä voi mennä näin.. Kumpikaan ei sano enää mitään, kuvitellaan, ettei ole mitään asiaa. Sanotaan vain hyvät yöt ja huomenet. Molemmat ovat 'kiireisiä', ei ole aikaa jutella, nauraa, ei varsinkaan tavata kasvokkain. Mua on varoitettu etäsuhteista, mutta en mä arvannut, että se olisi ihan tällaista. Me vain yritetään unohtaa toistemme olemassaolo, jättää toinen vahingossa huomiotta. Ensimmäistä tapaamista ei tuu koskaan, me jäädään vain kädenlämpöiseksi oikean suhteen pilapiirrokseksi. Ainakin siltä tää musta tuntuu."

Mä en kuule sun lauseitas enää

En tuu huuteleen sun perään en

Vuokses öisin herää en

Mä en haluu sun sanojas enää

"Alussa tää oli kuin kliseistä pilvenhattaraa. Kaikkialla oli lupauksia ja kauniita sanoja, kiitos niistä vieläkin. Kuitenkin se kaikki kuihtui pikkuhiljaa kokonaan pois. Sanat ovat vain sanoja. Me kaivataan molemmat tekoja. Ainakaan mä en pysty elämään kuvitelmassa, elättää ainoastaan ajatusta siitä, että jossain on se joku, jonka kanssa mä vaihdan kuulumisia päivittäin. Susta on tullut mulle vaan fiktiivinen hahmo jossain kaukana."

Sormeni pyörivät näytön yllä. En keksinyt enempää sanottavaa. Olisin halunnut sanoa enemmän, mutta en enää tiennyt, miten pukea loppu sanoiksi. Hän ei ansainnut mitään kaunista korulausetta, jolla voisin pyytää anteeksi. Hänen pitäisi pyytää anteeksi. Kaikkien niiden ainoastaan luetuiksi jääneiden viestien ja pitkien hiljaisuuksien vuoksi. Aina hän sanoi vain olleensa töissä, mutta en tiennyt ketään muuta, joka voisi olla töissä kokonaisen viikon keskeytyksettä. En osannut luottaa häneen, kuten en ollut osannut koskaan. Luottamus oli särkynyt jo ennen kuin se oli ehtinyt muodostua välillemme. Lähetin viestin.

Jätin puhelimen pöydälle, nojasin taaksepäin ja odotin kyyneliä. Niitä ei tullut. Miksi se ei ollut tuntunut edes pahalta? Ehkä paha olo tulisi myöhemmin. Olin tuntenut hänet jo lähes vuoden. Niiltä osin kuin kykenin häntä tuntemaan. Emme olleet nähneet toisiamme kuin kuvissa, jotka eivät koskaan vastanneet todellisuutta.

Puhu vaan

Sä pelaat aikaa

Sul ei oo rohkeutta sitä sanomaan

Et aiot vaihtaa maisemaa

Ja jos sä rakastat mua niin ne on teot jotka painaa

Puhelimeni värähti. Hän oli nähnyt viestini ja alkoi kirjoittaa.

___________________________

viimein sain oneshot-idean! koko tämä pätkä (myös idea siihen) syntyi 20 minuutin sisällä, mutta jostain syystä tykästyin itse tähän :) biisinä tällä kertaa inspiraatiota antamassa Reino Nordinin Puhu vaan

toivon, että tää oli teistä yhtä raikkaan erilainen kuin se oli minusta, kommentoikaa ihmeessä, mitä tykkäsitte tästä. tämä on kahdessakin mielessä erilainen verrattuna muihin oneshotteihin: lyriikka oikeastaan hallitsee koko tarinaa niin määrällisesti kuin tavallaan myös tarinallisesti, ja toisaalta en ole koskaan yrittänytkään kirjoittaa minkäänlaista viestittelyä ainakaan näin tarkasti. molempia edellisistä on nyt siis kokeiltu ja myös julkaistu.

seuraavan pätkän julkaisen, kun saan jonkin sopivan idean :)

xx eve