OneShots 1 (in Finnish)

dreams/niall (23)

Upotin käteni hiusteni tumman juurikasvun sekaan ja kuljetin katsettani edestakaisin valkearuutuisella konseptipaperilla. Olin kirjoittanut esseeseen tähän mennessä neljä sanaa ja palautus olisi huomenna. "Uskonto on tärkeä asia." Siinä kaikki, mitä olin saanut päästäni puristettua kahden tunnin aikana.

Päästin tympääntyneen huokaisun ja siirtelin paperia edestakaisin pöydällä. En saanut ajatuksiani rauhoitettua koulutöihin. Saatoin ajatella vain Harrya. Poikaystävääni. En tiennyt, mitä halusin tehdä hänen kanssaan. Hän oli ihana ja kultainen, mutta hän ei ollut enää sama ihminen, johon olin joskus rakastunut. Ei ollut enää "meitä" vaan oli vain Harry ja Niall, jotka kummatkin halusivat suhteelta eri asioita. Hän halusi fyysistä kosketusta, minä halusin enemmän. Halusin jotain, mikä kestäisi koko elämän, jotain, minkä vuoksi voisin pujottaa kravatin kaulaani ja astella kirkon käytävää.

Pahinta oli se, etten tiennyt, miten voisin sanoa hänelle. Olin varma, ettei hän ollut huomannut, mitä ajattelin suhteestamme. Olin yrittänyt jo pitkään kerätä rohkeutta kertoa hänelle, mutta se tuntui liian pahalta. Vaikka suhde ei ollut pitkään aikaan antanut minulle muuta kuin fyysistä hyvää oloa, en osannut tai halunnut irrottautua hänestä lopullisesti.

Tuijotin esseepaperia vielä hetken, ennen kuin ruttasin sen laukkuni pohjalle ja kirjoitin opettajalle nopean, tekosyillä täytetyn sähköpostin, jolla toivoin saavani lisää aikaa palautukseen. Kävelin yksiöni läpi, riisuuduin ja heittäydyin sängylle peiton alle.

Yllättäen ajatukseni rauhoittuivat hetkeksi ja olin jo vähällä lähteä kirjoittamaan esseeni loppuun hetkellisessä innostuksen puuskassa. Lopulta päätin kuitenkin, että puoli kahdelta aamuyöstä teksti ei ehkä olisi parhaimmillaan ja käännyin etsien paremman nukkuma-asennon.

Istuin nurkassa. Valtavan suuren huoneen nurkassa. Huoneen lattia ja seinät olivat kauttaaltaan jotain puun kaltaista ainetta. En katsonut ylöspäin, mutta tiesin, että huoneessa ei ollut kattoa, ainoastaan kymmenien metrien korkeuteen jatkuvat seinät. Jostain kuului veden liplatusta.

Samalla koko huoneessa oli puoli metriä vettä. Nousin hätääntyneenä seisomaan ja tuijotin ylöspäin nähden seinien päättyessä vain kirkastähtisen taivaan. Vettä ilmestyi koko ajan lisää, pinta nousi ensin polviini, sitten reisiini asti. Hetken kuluttua olin vyötäröäni myöten vedessä. Kun vettä oli kaulaani asti, yritin ponnistaa jaloillani itseni uintiasentoon. Jalkani eivät tahtoneet liikkua. Vesi nousi koko ajan, lopulta en kyennyt enää pitämään kasvojani pinnalla. En saanut henkeä.

Heräsin vetäen henkeä niin syvään, että keuhkojani alkoi polttaa. Nousin istumaan sängyllä ja ravistin hikiset hiukset pois kasvoiltani. Annoin hengitykseni tasaantua ja laskeuduin takaisin selälleni vasten tulikuumilta tuntuvia lakanoita. Vaivuin uneen uudelleen ja ehdin vain tajuta, että sama uni jatkuisi, ennen kuin uni syövytti oman tajuntani pois ja täytti paikan omilla, kauhunsekaisilta tuntuvilla kuvillaan.

Vettä oli taas kaulaani saakka. Tällä kertaa kuitenkin muutama asia oli toisin. Ylhäällä taivaalla oli aurinko tähtien ja kuun sijasta. Toisaalta jalkani olivat nyt vapaat. Nostin jalkani pohjasta ja nousin kellumaan yläruumiini varassa. Vesi nousi edelleen ja nosti minut hetkessä seinien yläreunalle asti. Tartuin reunasta kiinni ja kiskoin itseni vedestä sen päälle seisomaan. Olin todellakin kymmenien metrien korkeudessa. Alhaalla oli tavallisen näköistä maalaismaisemaa. Peltoja, pieniä metsäalueita, hiekkateitä, jokia...

Ajattelematta sen enempää otin askeleen reunan yli ja putosin. Pudotus ei kuitenkaan herättänyt minua. Laskeuduin unelmankevyesti pellon heinikkoon ja jäin tuijottamaan aurinkoa.

Puhelimeni herätys kiskoi minut siltä pellolta takaisin todellisuuteen. Nopeiden aamutoimien jälkeen, kävellessäni kouluun tajusin, että minulla todella voisi olla rohkeutta erota. Tiesin, että se satuttaisi molempia, mutta ehkä voisin olla onnellinen uudestaankin.

Luokkaan päästyäni selasin paikallisia uutisia puhelimellani. Silmäni poimivat yhden uutisen välittömästi. Kun olin lukenut sen lyhyen tekstin ainakin kolme kertaa, tajusin todella sen sisällön. Kerrostalo, jossa Harry asui, oli kokenut viime yönä vakavia vesivahinkoja toistaiseksi epäselvästä syystä. Hämmennys kulki lamaannuttavana ylitseni, kun samalla näin hänen kävelevän luokkaan ja istuvan pulpettiin edessäni.

____________________________

ensinnäkin anteeksi, vieläpä tuplasti: 1) en oo kirjotellut oneshotteja pitkään aikaan 2) tästä ei tullut yhtään niin kiva ku  aattelin että tällä idealla vois tulla.  lupaan parantaa molemmissa rutkasti tän vuoden aikana. 

tämän oneshotin kirjoitin ihan vaan erikoisena kokeiluna, kuten yleensä, koska tykkään kirjoitella unia henkilöille :) toivottavasti tässä on edes jotain hyvää :D 

lupaan kirjoitella uusia oneshotteja niin pian ja paljon kuin vain aikaa riittää ! 

xx eve