OneShots 1 (in Finnish)

Kaikkien muiden joukosta/Niall&Harry (45)

-Käsiä ilmaan, c'mon!

Laulajan kädet huitoivat ylös ja alas, musiikki oli niin kovalla, että tiesin korvieni soivan monta päivää tämän jälkeen. Festariyleisö ympärilläni hyppi minkä väsyneistä jaloistaan pystyi. Kello oli ehkä hieman yli yksi, lavalla oleva esiintyjä oli tällä lavalla illan viimeinen. Vaikka en ollut ihan eturivien tuntumassa, tunsin pyrotekniikan liekit kasvoillani polttavina. Mietin, miltä ne tuntuivat eturivissä. Näin, miten edessäni kohosi ilmaan useita puhelimia. Moni kuvasi hyppivää ihmismassaa ympärillään. Osa taas keskittyi pelkästään pystyssä pysymiseen.

Myönsin, olin itsekin ottanut muutaman, en kuitenkaan täyteen humalaan asti. Vain sen verran, että jaksoin katsoa humalaisia ihmisiä festarialueella. Lavan esiintyjä siirtyi esittämään settinsä loppuosaa, jonka oli pakannut täyteen tunnetuimpia kappaleitaan. Yleisö villiintyi laulamaan mukana. Huusin itsekin muutamia tietämiäni kohtia mukana, vaikka en oikeastaan edes pitänyt kyseisestä artistista. Olin jäänyt katsomaan ihan huvikseni, vaikka muu kaveriporukka oli jo mennyt telttojemme luo. He olivat olleet lähtiessään jo sellaisessa kunnossa, että tavallaan pelkäsin hieman heidän puolestaan. He olivat kietoneet käsivartensa toistensa olkapäille, vannoneet rakastavansa sekä minua että koko maailmaa ja lähteneet sitten hieman mutkittelevaa reittiään kohti leirintää.

Keikka alkoi kääntyä väistämätöntä loppuaan kohden. Ennen viimeistä kappalettaan artisti kiitteli vuolaasti yleisöään, toivotti hienoa festaripäivää seuraavalle päivälle. Yleisömassa huusi eläimellisesti vastaukseksi. Ilmassa heiluteltiin niin puhelimia, kylttejä, oluttölkkejä kuin vaatteitakin. Meno näytti hurjalta lähellä eturiviä, koko yleisö heilui edestakaisin keinuvaa tahtia. Joka puolella näkyi hiekasta tahraisia hiuksia ja hieman levinneitä meikkejä.

Keikka päättyi konfettisateeseen, jolle levitin käteni. Taivas oli edelleen melko valoisa, alkoi kuitenkin pikkuhiljaa taittua punertavasta violettiin. Juuri ennen suurinta ryntäystä käännyin paikallani ympäri ja lähdin ripein askelin kohti festivaalialueen portteja. Halusin ulos ennen kauheinta kaaosta.

Pääsin kuin pääsinkin porteille ennen ryntäystä. Järjestyksenvalvojat eivät enää jaksaneet hymyillä, mutta toivottivat hyvät yöt ja nyökkäsivät nähdessään rannekkeen kädessäni. He tulisivat takuuvarmasti näkemään minut aamulla uudestaan. Nyt pitäisi enää löytää teltalle. Ongelmana oli se, että samankaltaisia telttoja oli lähes kaikilla. Juuri sellaisia kamalia pikkutelttoja, jotka olivat rumanvihreitä ja joiden tukirakenteet eivät ansainneet sanaa "tuki". Tarvittiin vain sopivan navakka tuulenpuuska ja koko teltta tipahti nukkujien naamalle. Sama se. Ne olivat halpoja. Festareilla riehumisen jälkeen uni tulisi vaikka päällä seisoessa.

Muistin sentään suunnan, mihin lähteä. Yksin käveleminen oli tylsää. Nostin puhelimen taskustani vain todetakseni ehkä kymmenettä kertaa, että sen akku oli tyhjä. Tietystikään minulla ei ollut edes matkalaturia, ainoa oli teltalla. Työnsin puhelimen takaisin taskuun. Katselin koko ajan ympärilleni, toisella puolellani kulki tähän aikaan luontaisesti melko hiljainen autotie, toisella puolellani oli vain harvaa metsää, siellä täällä oli ensimmäisiä telttapaikkoja. Osa näytti täysin hylätyiltä, osa taas juurikin käytössä olevilta. Jostain kuului humalaista mölinää. Jatkoin matkaani tasaisen nopeaa tahtia. Matkan ei pitäisi olla enää pitkä, koska matka teltalta porteille ei muistaakseni ollut kovin pitkä, ainakaan aamulla.

Erotin juuri oman telttarykelmämme puiden seassa muutamien kymmenien metrien päässä, kun jokin täytti näkökenttäni toisen laidan. Vilkaisin oikealle puolelleni ja näin nuoren, suurinpiirtein ikäiseni nuoren miehen. Ensimmäinen asia, jonka hänessä huomasin, olivat pitkät, hieman kiharat hiukset. Ne ulottuivat hänen olkapäilleen ja pidemmällekin.

Hän katseli minua kursailematta. Hän hymyili hieman, kuin testatakseen, miten reagoisin.

-Oot yksin liikkeellä?