OneShots 1 (in Finnish)

Pictures with my tears (53)

Words just don't cut how I feel

No one hears you when you're screaming

Pyöräilin harvoin sellaista vauhtia. Varsinkaan sateessa. Tiesin tarkalleen, minne olin menossa, mutta syytä en tiennyt. Kankainen reppu selässäni hyppi, kun ylitin suojatien ja suuntasin kohti joen rantaa. Minulla oli kiire, vaikkei silti ollut. Kuulokkeiden napit olivat korvissani, mutta musiikki ei soinut. Sadepilvet olivat kerääntyneet taivaalle jo aamupäivällä, mutta vasta nyt ne olivat alkaneet pikkuhiljaa itkeä niskaamme. Vaikka sade ei ollut vielä edes kunnollista sadetta, ihmiset kulkivat juosten ja nostelivat päänsä päälle milloin mitäkin välttääkseen "arvokkaiden" hiustensa kastumisen.

Omat hiukseni olivat täysin vailla suojaa, annoin sateen muotoilla niitä. Ei sillä ollut nyt väliä. Ei sillä ollut milloinkaan väliä. Pinnallisessa maailmassa muille sillä oli väliä. Lähestyin määränpäätäni. Ylitin kuopan ja pyöräni jo hieman ruostunut runko valitti, mutta vain hyvin hiljaa, kuin yrittäen estää minua kuulemasta. Jarrutin äkillisesti, melkein liiankin äkillisesti, sillä tömäytin vartaloni vasten ohjaustankoa. Laskeuduin pyörän selästä sen vielä rullatessa ja otin pari juoksuaskelta sen rinnalla, ennen kuin otin siitä paremman otteen taluttaakseni sen rannan ja tien erottavan pienen muurin rannanpuoleiselle reunalle. Annoin sen jäädä siihen ilman lukkoa, jos joku haluaisi välttämättä varastaa sen, ei varkaalla olisi lainkaan arvostelukykyä. Tai ehkä varas olisi niin pahassa pinteessä, että olisi hyväksyttävä ensimmäinen pyörä. Siinä tapauksessa ei tuntuisi edes pahalta joutua kävelemään kotiin. Vilkaisin vielä kerran taakseni nähdäkseni pyörän nojaavan hylätyn näköisenä betonivallia vasten. Heti pyörän vieressä oli kehnosti tehty graffiti, jonka tarkoitusta en äkkiä keksinyt. Siinä näytti olevan kirjaimia, mutta en saanut niistä muodostetuksi sanaa, vaikka kuinka yritin. Ehkä joku oli käynyt vain harjoittelemassa aikansa kuluksi.

Kävelin reittiä, joka tuntui oudon tutulta, vaikken muistanut, milloin olisin edellisen kerran ollut täällä. Löysin mielestäni sopivan paikan ja pujotin käsivarteni ulos repun toisesta lenkistä. Laskeuduin istumaan sillan reunaa vasten reppu sylissäni. Kuulin autojen kulkevan sillalla. Täällä sai aina olla rauhassa, sillan alla. Avasin repun suuta pitelevät nyörit ja otin esille suuren piirustuslehtiön ja pari kynää, jotka olivat kuin ihmeen kaupalla pysyneet ehjinä, vaikka olivat olleet repussa vain nopeasti heitettyinä.

Laskin repun viereeni nojaamaan reittäni vasten ja tuijotin suoraan eteenpäin. Näin monet betonikaaret, jotka kaartuivat ensin sillan pohjan tuiksi ja putosivat sitten suorina veteen. Veteen, joka oli juuri nyt niin tummaa, että se näytti lainehtivalta öljyltä. Laskin katseeni sylissäni olevaan lehtiöön ja avasin sen kohdasta, joka oli minulle aina tuttu. Muistin aina selvästi, mihin kohtaan vihkoa olin piirtänyt viimeksi. Niin oli nytkin, avasin suoraan puhtaan sivun, näin vain heikosti läpi edellisellä kertaa, joitakin päiviä sitten, tekemäni tussipiirroksen. Sivu oli puhdas, odotti kynää, joka tekisi siitä sellaisen, kuin sen oli alunperin tarkoitus olla. Kynää, joka tekisi siitä taidetta.

Painting pictures with my tears

What the hell is it we're all about

No one can save us now

Otin kynän käteeni, mutta en laskenut sitä vasten paperia. Nostin katseeni takaisin joen aaltoihin. Ne olivat sillan kohdalla matalia, sade rummutti niitä sillan ulkopuolella. Sade teki veteen lommoja, jotka korjautuivat heti seuraavan aalloin pyyhkäistessä niitä. Taivas oli sinisen harmaa ja sadepilvet näyttivät riippuvan kohti maata.

Yhtäkkiä huomasin palauttaneeni katseeni paperille ja alkanut luonnostella. Paperin yläreunaan vedin epätasaisen viivan, joka oli veden pintaa. Liikuttelin päätäni edestakaisin robotin tavoin, katselin oikeita aaltoja ja palautin sitten katseeni luodakseni samanlaisia paperille eteeni. Tuntui lohduttavalta voida piirtää jotain. Sää oli täydellinen, yhtä harmaa kuin kynäni jälki ohuena paperilla.

Hetken kuluttua olin saanut veden pinnan näyttämään lähes siltä, miltä halusin sen näyttävän. Aaltojen alla oli tyhjää tilaa. Näin pelkkää harmaata, hengitin harmaata sisään ja ulos. Kuulin sateen hiljaisen ropinan ympärilläni, tihku oli nyt muuttunut oikeaksi sateeksi. Sade oli vinoa, näytti erikoiselta sillan alta katsottuna. Toiselta reunalta sade pääsi sillan alle suojaan, toiselta ei.

Joen vesi oli edelleen öljynmustaa. Se oli kiillotonta eikä oikeastaan näyttänyt silmissäni enää edes vedeltä. Se oli kuin himmeäkiiltoista satiinia, joka aaltoili, koska sen alla oli liikettä.

Siirsin silmäni veden leikistä lehtiölle ja huomasin luonnostelleeni kuvaan muutakin kuin vettä. Veden alla oli joku. Hän näytti vain tummalta varjolta, mutta tunnistin piirtämäni hahmon silti selkeästi ihmiseksi. Hahmon toinen käsi oli kohotettu koskettamaan vedenpintaa alapuolelta. Tavalla, jolla sitä koskettaisi, jos se olisi kangasta. Toinen käsi oli painettuna rintaa vasten, jalat hieman koukussa. Hän oli painoton.

Swim until we drown and it's our say so

Tell me your future plans

Tell us where we stand, cards on the table

Kuva alkoi olla valmis. Olin saattanut istua tässä kauankin, se ei vain tuntunut siltä. Sade ei hellittänyt, ennemminkin kiihtyi. Pimeys alkoi kurkistella joka puolelta, näin katuvalojen kajon karkeassa hiekassa vieressäni. Veden satiininen pinta rikkoutui yhä useammista vesipisaroista.

Katsoin hetken nyt valmista kuvaa. Hän hukkui. Ehkä hän yritti pelastaa itsensä. Mutta tiesin, että hän hukkui. Kuvan tumma hahmo oli liian syvällä satiinipinnan alla, hän ei pääsisi enää pakoon. Suljin lehtiön ja pakkasin sen kynien kanssa takaisin reppuun. Nostin repun olalleni ja jäin hetkeksi seisomaan sillan alle, katsomaan pisaroiden muuttumista joeksi. Ilta muuttui yhä tummanpuhuvammaksi, kuulin jotain ukkosen kaltaista kauempaa. Käänsin selkäni tummalle joelle ja palasin pyöräni luokse. Se oli edelleen paikallaan, koskemattomana. Saman graffitin vieressä. Pyyhin istuinta hihallani, mutta se ei muuttunut yhtään kuivemmaksi. Työnsin pyörän takaisin tielle ja polkaisin sen vauhtiin. 

____________________________

tässä oneshot The Dead Famousin biisistä Superstar, jonka sain ehdotuksena :) tämä on ehkä enemmän vertauskuvallinen pätkä, jonka jokainen saa itse omalla mielikuvituksellaan värittää, kehittää kaikenlaista taustatarinaa tai miten vain haluaa :) kertokaa ihmeessä kommentteihin, kenet ajattelitte tähän henkilöksi ja "miten päin" muuten ajattelitte tätä oneshottia :)

muutenkin kommentit ja vaikkapa uudet oneshot- ideat ovat erittäin tervetulleita, risuja ja ruusuja otetaan vastaan, vaikka orjantappuroita, jos niin haluatte ;) seuraavan pätkän julkaisen sitä pikemmin, mitä enemmän te kommentoitte tähän, olisiko se sopiva diili? 

xx eve