OneShots 1 (in Finnish)

christmas/liam (21)

tämä oneshotti on sitten (ainakin toivottavasti) sellainen, johon on helppo eläytyä, siksi käytän tässä niinsanottua "Y/N -näkökulmaa" eli juurikin sinun näkökulmaasi :) 

*y/n näkökulma*

Herään ja raotan pehmeää peitonkulmaa kasvojeni päältä. Joulu. Se on tänään. Vedän peiton takaisin kasvoilleni peittääkseni pikkulapsen innokkaan hymyn.

Nousen istumaan sängyn reunalle ja samalla vatsassani pomppaa. Hän tulee tänään luokseni. Puristan peittoa itseäni vasten ja yritän herättää itseni todellisuuteen. Liam Payne. Hän todella halusi tavata minut, kaiken sen jälkeenkin. Olimme olleet vähällä muuttaa yhteen, mutta jokin oli mennyt pieleen. Nyt olimme yrittäneet totutella toisiimme uudelleen. Rakastin häntä niin paljon, että tunsin sen fyysisenä kipuna, mutta en osannut enää lukea häntä kuin ennen.

Ja sitten yhtenä päivänä hän oli kävellyt luokseni yliopiston käytävällä ja pyytänyt anteeksi. Ihan vilpittömästi, konstailematta.

Nousen ylös sängyltä ja huone tuntuu karmivan viileältä. Kiskon aamutakin ylleni ja hiivin paljain jaloin keittiöön ohittaen edellisenä iltana koristelemani joulukuusen. Se oli täynnä pikkuruisia valoja, koska rakastin tunnelmavalaistusta yli kaiken.

 **

Ilta oli jo pitkällä, eikä häneltä ollut kuulunut mitään. Poimin lautaselta yhden piparin ja söin sen pieninä paloina tuijottaen ikkunasta pimeään iltaan. Tähtitaivas oli pitkästä aikaa näkyvissä ja tähdet näyttivät ihanan levollisilta tuikkiessaan ties kuinka monelle muulle katselijalle. Hymyilin kapealle kuunsirpille ja oudoksuin hiljaisuutta. Tämä oli ensimmäinen joulu, jonka ainakin yritin viettää omassa asunnossani. Nyt kaduin sitä, etten mennyt vanhempieni luo. Siellä olisi sentään muutakin taustahälyä kuin tv:n iänikuiset joulumainokset.

Asettelin sohvatyynyt parempaan asentoon ja laskin piparilautasen sohvapöydälle lukuisten kynttilöiden viereen. Niiden viereen olin nostanut vielä kannullisen lämmintä mehua. Hiljainen suuttumus kulki lävitseni. Miksi edes odotin? Ei hän edes vaivautuisi paikalle. Nythän oli joulu, kaikki olivat perheensä tai ystäviensä seurassa.

Samalla ovikello päästi karmaisevan kilahduksensa. Hypähdin sohvalta nopeammin kuin minun oli tarkoituskaan. Ennen ovelle pääsyä yritin tasata hengitykseni ja vaikuttaa niin normaalilta kuin punaiseen, joulukuusin koristeltuun ylisuureen neuleeseen ja legginsseihin pukeutunut, ylienergisen oloinen nuori vain voi näyttää.

Hän seisoi oven takana kuin kiiltokuva vääränlaisella taustalla. Hän toi väriä harmaaseen kerrostalon rappuun. Hymyilin hänelle. Tilanne tuntui molemminpuolisesti jotenkin vaikealta, haettiin sanoja ja yritettiin keksiä jotain, mikä saisi tilanteen muuttumaan vähemmän noloksi.

 -Voit sä tulla sisällekin, en mä kehtaa sua sinne jättää.

Hän hymyili puolittain ja kiitti niin nopeasti, etten ollut varma sanoiko hän mitään.

Hetken kuluttua istuimme sohvalla ja tuijotimme joulukuusta, edelleen hiljaisuuden vallitessa.

-Kaunis.

-Kuusiko? Sehän on vain...

-Ei kun sinä.

En ollut osannut edes kuvitella hänen sanovan jotain sellaista. Siksi reaktioni oli poskelle vierähtävä kyynel. Hän käänsi kasvoni omiaan kohti ja antoi sormensa liukua poskellani kuivaten kyyneleen.

-Kai sä tiedät, että mulla on ollut ihan mieletön ikävä sua?

En osannut tehdä mitään, yritin vain olla muuttumatta hervottomasti täriseväksi kasaksi tunteita hänen kosketuksensa alla. Halusin koota itseni ja yritin tehdä sen parhaani mukaan. Sain pingotettua kasvoilleni ujon hymyn, johon hän vastasi vähintään yhtä ujosti.

-Voitaisko me yrittää uudestaan, vaikka joulun kunniaksi?

En vastannut vaan kurotin käteni hänen kaulalleen ja halasin häntä upottaen kasvoni hänen villapaitansa kaulukseen. Olin kaivannut häntä, mutta olin piilottanut kaiken sen ja yrittänyt kieltää sen. Kaikki se sai käteni tiukentamaan otettaan hänestä.

 -Hyvää joulua, mutisin vasten hänen kaulaansa. Hän ei vastannut, painautui vain lähemmäs minua.

Huoneessa tuoksui lämmin glögi ja jouluiset mausteet. Vain kuusen kynttilät valaisivat olohuonetta, kun Liam irrottautui halauksesta ja painoi otsamme vastakkain katsoessaan suoraan minuun lämpimänruskeilla silmillään. Sitten hän painoi huulensa hitaasti ja pehmeästi huulilleni.

**

Tuosta joulusta oli nyt vuosia ja istuimme uudella sohvalla, uudessa asunnossa. Silti mikään ei ollut muuttunut. Ei, vaikka olohuoneen kulmassa olevan oven takana nukkui muutaman kuukauden ikäinen lapsemme.

Hän pyyhki hiukset kasvoiltani ja suuteli minua samalla tavalla kuin silloin, hitaasti ja hieman ujosti. 

_______________________________

tämän oneshotin myötä oikein mielettömän hyvää ja ihanaa joulua kaikille teille :) 

xx eve