OneShots 1 (in Finnish)

Friends / Niall&Liam (48)

Määrittele oheisen kuvan kolmion keskipisteen koordinaatit ja painopiste. Käytä apuna kaavaa... Lopuksi ratkaise yhtälö...

Nostin käteni ohimoilleni ja tuijotin uskomattoman korutonta matematiikan kirjan sivua. Ainoa "koriste" koko sivulla oli ehkä puolen sentin paksuinen sininen raita sivun reunassa. Muuten kirjan sivut olivat täynnä virikkeettömiä tehtäviä, jotka eivät opettaneet perusasioita, saati sitten opitun soveltamista. Puuskahdin, vaikkei minun ollut tarkoitus. Asuntolassa oli sentään hiljaista. Muut olivat kai jo juopottelemassa itseään räkäkänniin, olihan perjantai. Ja minä tein läksyjä. Kirosin ääneen ja annoin kirjan pudota pöydältä lattialle. Jopa sen mäiskähdys lattiaa vasten kuulosti tylsältä.

Ajatuksissani ehdin kauas jo siinä ajassa, minkä kirja vietti ilmassa ennen lattiaan osumista. Olin hänen luonaan. Hänen, johon olin mennyt ihastumaan lukion ensimmäisellä luokalla. Välillämme oli vain muutama ongelma. Koska hänellä ei ollut varaa hankkia omaa asuntoa ja tämä surkea asuntola oli täynnä, hän joutui asumaan äitinsä nurkissa. Ja tietysti hänen äitinsä oli niin homofoobinen, ettei varmasti voisi koskaan kuvitella poikansa, ulkonäöltään enkelimäisen Niallin, tuovan kotiin jonkun hutsun näköisen bilettäjätytön sijasta ensivaikutelmaltaan nörtiltä vaikuttavan lukiopojan, minut.

We're not friends, nor have ever been

We just try to keep those secrets in a lie

And if they find out will it all go wrong?

And heaven knows no one wants it to

Siirryin pöydän äärestä epämukavalta tuolilta selälleni sängylle. Työnsin käteni sänkyni ja huoneen seinän väliin. Puhelin oli siellä, omalla paikallaan. Irrotin laturijohdon ja nostin puhelimen kasvojeni ylle. Ei ainoaakaan saapunutta viestiä. Muutamia snäppejä. Katsoin niiden lähettäjät ja totesin, ettei niiden avaaminen olisi sen arvoista. Sisältönä olisi todennäköisesti kännisekoilua tai muuta tolkutonta. Ehkä osa oli myös tullut minulle vahingossa, perjantai-iltoina sitä tuntui sattuvan useinkin.

Selasin sovelluksia kyllästyen jokaiseen. Halusin tavata Niallin nyt heti. Avasin viestit ja naputtelin hänelle nopean kysymyksen siitä, missä hän oli ja mitä tekemässä. Toivoin enemmän kuin mitään, ettei hänellä olisi loppuillaksi suunnitelmia.

Vastaus kilahti lähes heti.

No kotona, mitäs muutakaan. Sohvalla makaan tällä hetkellä. Mitenkäs niin? -N

Silmiä pyöräyttävä emoji kertoi hänen illastaan kaiken, mitä tarvitsin.

Voitaisko nähdä vaikka sillalla? -L

Sain jälleen vastauksen välittömästi. Myöntävä vastaus ja muutama sydän. Hänellä kestäisi ainakin puoli tuntia päästä yhdelle yleisimmistä tapaamispaikoistamme, tavalliselle sillalle, jolta tosin aukesi iltaisin todella kaunis näkymä pauhaavaan jokeen. Oma matkani sillalle kesti kävellen ehkä viisi minuuttia. 

Puin t-paitani päälle ensimmäisen hupparin, joka putosi kaapista käteeni. Potkaisin tennarit jalkoihini ja kävelin käytävän kautta ulos. Asuntola oli hiljainen. Kun avasin ulko-oven, jäin hetkeksi vain tuijottamaan. Illan valo oli kauniimpi kuin aikoihin. Taivas oli kullan sävyttämä, vaikka taivaankannen toisella reunalla näkyikin uhkaavan tummia pilviä.

So I could take the back road

But your eyes will lead me straight back home

And if you know me like I know you

You should love me, you should know

Olin kävellyt jo suuren osan matkasta, vaikka kävelin hitaasti viivytellen. Taivas muuttui koko ajan punaisemmaksi. Ilta todella oli henkeäsalpaavan kaunis. Odotin hänen näkemistään vielä enemmän kuin yleensä. Vaikka kävimme samaa lukiota, emme nähneet toisiamme koulussa juurikaan. Valinnaiset kurssit pitäisi kirota. Ja koulussa olemme kavereita. Emme yhtään enempää. En tiedä, miksi hän ei halua olla yhdessä myös julkisesti koulussa, ehkä hän pelkää, että juttumme alkaisi levitä ja leviäisi vääriin korviin. Sama se. Pääasia, että saatoimme olla kuitenkin yhdessä edes joskus. 

Pysähdyin sillalle ja tartuin sillankaiteeseen katsellen sen yli voimalla virtaavaan jokeen. Olin usein miettinyt, miten voisimme karata, mennä jonnekin, missä kukaan ei tuntisi meitä, kukaan ei pitäisi meitä outona ilmestyksenä tai kertoisi meistä jokaiselle puolitutulleen. Ehkä vielä joskus karkaisimme. Se aika tulisi vielä.

Vilkaisin kelloa puhelimeni näytöltä. Viimeisestä viestistämme oli nyt kaksikymmentä minuuttia. Hän olisi pian täällä. Muistin edelleen hyvin selkeästi ensimmäisen lukiopäiväni. Päivän, jolloin näin hänet ensimmäistä kertaa. Olin nojannut käytävän ikkunanpieleen ja katsellut ohi virtaavia ihmisiä. Sitten olin kiinnittänyt huomioni häneen. Ensin hänen nauruunsa, sitten olin paikantanut naurun lähteen. En ollut koskaan tarvinnut toista silmäystä.

Olimme tutustuneet pikkuhiljaa, olimme muutaman kerran sattuneet samoille tunneille, vierekkäisiin pöytiin ruokalassa... Kun koimme molemmat jo olevamme hyviä kavereita keskenämme, kerroin hänelle tunteistani. Hän oli yrittänyt olla purskahtamatta itkuun. Hän oli kertonut äidilleen lähtevänsä luokkakaverinsa juhliin. Todellisuudessa hän oli varastanut äitinsä kaapista viinipullon ja lähtenyt kanssani istumaan tämän sillan lähellä olevaan puistoon, jonne kukaan ei koskaan mennyt. Hän oli kertonut minulle kaiken, kaiken itsestään ja tilanteestaan. Sinä iltana, keskellä yön pikkutunteja, olimme vaihtaneet ensimmäisen suudelmamme, viininkatkuisen, mutta siitä huolimatta yhden parhaista suudelmista koskaan.

Friends just sleep in another bed

And friends don't treat me like you do

I know there's a limit to everything

Hymyilin joelle muiston vuoksi. Samalla näin silmäkulmastani tutun hahmon lähestyvän. Hän vaihtoi kävelynsä puolijuoksuksi tullessaan lähemmäs. Hän hypähti kietoen kätensä kaulalleni ja painoi kasvonsa vasten kaulaani.

-Ihana nähdä, hän mutisi vasten huppariani.

Työnsin häntä varoen kauemmas itsestäni nähdäkseni hänen kasvonsa. Pyyhin peukalollani hänen poskipäätään ja taivutin päätäni eteenpäin. Vein huuleni vasten hänen huuliaan.

-Niin on.

Suutelimme niin hellästi kuin näin kauniina iltana vain voi suudella. Sitten käännyimme nojaamaan siltaan ja katselemaan joen virtausta. Kätemme puristuivat tiukasti yhteen.

But my friends won't love me like you

No, my friends won't love me like you 

__________________________________

tässäpä uusi oneshot, jonka aihe on jälleen kerran teiltä :) biisilainaukset ovat siis Ed Sheeranin biisistä Friends, jonka sain ehdotuksena. tuohon biisiehdotukseen yhdistin sitten niam-ehdotuksen :) 

toivottavasti tykkäätte! olen muuten tässä jo muutaman teidän antaman ehdotuksen kirjoitelleena huomannut, että toisten antamista ehdotuksista on tosi kivaa ja kiinnostavaa kirjoittaa, koska se idea ei ole alunperin alkanut muhia omassa vaan jonkun toisen päässä. (kuulostipa creepyltä, melkeen yhtä hurjalta ku mun omat tarinat joskus)

toteuttelen teidän ehdotuksia tässä pikkuhiljaa ja julkaisen sitä mukaa :) ehdotuksia otan toki edelleen vastaan niin inboxissa kuin kommenteissakin ! 

xx eve