OneShots 1 (in Finnish)

sovinto/louis&harry (16)

// *-merkeillä erotettu osuus on takauma ! //

Läpsin itseäni molemmille poskille ja tuijotin värittömiä kasvojani kirkkaasti valaistusta peilistä. Pakko näyttää iloiselta. En saa näyttää kaikille, että tänään minua kiinnostaa kaikkein vähiten tehdä haastatteluja kymmenille toimittajille, jotka kysyivät samat kysymykset, kuin kaikki toisetkin olivat aina kysyneet.

Lösähdin istumaan sängylle takanani. Tuijotin hiustuotteilla täytettyä pöytää peilin edessä. Miksi Harryn piti käyttäytyä niin juuri eilisiltana? Miksei hän vain voinut olla tyytyväinen siihen, että pidimme kaiken totaalisen salassa? 

*Hän repii hiuksiaan käsillään ja puhaltaa uloshengityksensä voimalla vasten ikkunan kylmää pintaa muodostaen epämääräisiä kuvioita lasiin.

-Miks tää ei vaan voi koskaan toimia? Ehkä oli jumalauta virhe koskaan tutustuakaan suhun!

Hän potkaisee yöpöydän reunaa pudottaen juomalasin sen tasolta lattiaan. Särkyvän lasin helähdys kaikui hotellihuoneessa.

-Harry, älä...

Äkkiä en halunnutkaan sanoa ääneen, etten vain ollut valmis paljastamaan suhdettamme kaikille. Että minusta oli hyvä näin.

Hän tuijotti minua kiinteästi. Hän risti kätensä rinnalleen ja tuijotti ovelle. Kireys paistoi hänen olemuksestaan. Nousin ylös tuolistani ja kiedoin käteni takaapäin hänen ympärilleen.

-Ei nyt, hän murahti ja käveli ulos huoneestani. *

Pudottauduin makaamaan sängylle ja levitin käteni sängyn molempia reunoja kohti. Rakastin liikaa, mutta hän ei joko huomannut tai halunnut huomata sitä. Enkä minä voinut tehdä mitään.

Kuulin koputuksen ovelta ja olin jo huutamassa haluavani olla vielä hetken yksin, mutta se olikin joku turvamiehistämme, joka ilmoitti, että haastattelun alkuun oli kahdeksan minuuttia. En vastannut, vaikka yleensä kiittäisin tiedosta.

Makasin sängyllä kuin patsas. Silmiänikään räpäyttämättä tuijottaen tylsää, vaaleanruskeaa kattoa.

Hetken kuluttua kuulin hiljaisen, äärimmäisen varovaisen koputuksen ovelta. En reagoinut siihen mitenkään edes toisella tai kolmannella koputuskerralla. Kuulin oven avautuvan hiljaa. En kuullut lainkaan askeleita, mutta äkkiä näin Harryn kasvot katsomassa omiani. Pongahdin takaisin istuma-asentoon ja tuijotin häntä sanomatta mitään.

Hän istahti viereeni, juuri ja juuri niin kauas, etteivät kylkemme koskettaneet toisiaan. Hän kääntyi kohti minua herrasmiesmäiseen tapaansa.

-Mä en tarkoittanut sitä eilistä pahalla. Ihan oikeesti. Mä olin vaan.. Aika rikki kaikesta, koska olin ihan sairaan väsynyt ja kaikkee.

Laskin katseeni hänestä sylissäni lepääviin käsiini ja pyörittelin kuvitteellisia sormuksia ympäri sormieni juuressa.

-Kyllä mä tiedän, ettet sä pahalla. Joskus on huonoja päiviä. Ja vielä huonompia.

Katsoin takaisin häneen pieni hymy huulillani. Ja kiedoin hänet tiukkaan halaukseen. Samalla ovelta kuului tiukka koputus ja ääni, joka kertoi haastattelun alkavan kahden minuutin päästä. Nojauduimme kauemmas toisistamme ja katsoimme toinen toisemme kasvoja henkeäsalpaavan keveän tunteen vallassa. Sovinto.

_____________________________

innostuin kirjoittelemaan vähän larrya pitkästä aikaa ;) toivottavasti tykkäätte tästä ! muistakaa kommentoida ja 'votettaa' 

xx eve