OneShots 1 (in Finnish)

Don't wait for us (77)

"...Mä tiedän, että säkin tunnet sen. Sano, etten vaan mä tunne sitä. Sano mulle." Tiesin, että olin jo hieman humalassa, mutta paine ohimoiltani väistyi, kun sain sen sanottua. Pitelin käsiäni hänen olkapäillään ja katsoin häntä silmiin niin intensiivisesti kuin vain osasin.

Hänen ilmeensä sanojeni jälkeen vei minut kauas. Oikeastaan päädyin suoraan hetkeen, jona tapasimme ensimmäistä kertaa ja kättelimme toisiamme kömpelösti. Silloin kaikki tuntui normaalilta. Oli ihan okei asua kimppakämpässä, kun raha oli tiukalla. Parin vuoden jälkeen kumpikin olisi varmasti ollut taloudellisesti siinä tilanteessa, että järjestelystä olisi voinut luopua, mutta kumpikaan ei tuonut asiaa esille. Ei edes vahingossa. Jossain vaiheessa niiden parin vuoden aikana olin ehtinyt tajuta, mikä oli se outo tunne, kun hän käveli aamulla keittiöön seurakseni. Se oli polttava ihastus.

Kun olin tajunnut, olin ymmärtänyt paljon muutakin. Käsitin, miksi hänen tekemänsä pienetkin asiat olivat mielestäni niin taidokkaita ja nerokkaita, ja toisaalta miksi en joskus saanut silmiäni irti hänestä. Emme olleet koskaan puhuneet sellaisista asioista, mutta kumpikin meistä oli jatkuvasti odottanut, että toinen toisi kotiin naisen jonain aamuyön tuntina. Sitä ei tapahtunut, ja kahden poikamiehen asumisjärjestely säilyi.

Palasin nopeana sykäyksenä nykyhetkeen ja tuijotin edelleen hänen pelokkaita silmiään. Hänen katseensa ei ollut jäinen, kuten normaalisti, vaan olin näkevinäni siinä lämpöä. Ehkä se oli vain minun kuvitelmaani. En tiennyt, olinko se vain minä, vai oliko hänenkin pulssinsa kiihtynyt. Olimme edelleen kahdestaan asunnossamme, vaikka meidän oli pitänyt olla naapurin juhlissa jo ainakin puoli tuntia sitten.

Hän ei vieläkään vastannut epäsuoraan kysymykseeni. Hän vain tuijotti minua suu kuin kesken sanan pysähtyneenä ja keho hieman jännittyneenä. Olin laskenut leukaani voidakseni katsoa häntä suoraan silmiin, koska hän oli minua päätä lyhyempi.

"O-ootko sä tosissasi?" Hänen äänensä oli hiljaisempi kuin normaalisti, vaikka musiikki pauhasi edelleen tv-ruudulla pyörivästä musiikkivideosta. Nyökkäsin niin pienesti kuin vain osasin. Pieni puna häivähti hänen poskillaan, ja hän liikahti irti otteestani. Hänen askeleensa olivat erikoisen kepeät, kun hän käveli ikkunan luo ja nojasi kämmenensä ikkunalaudan reunaa vasten.

"Mä oon niin kännissä, ettei sun tarvi välittää tuosta. Mä sanoin vaan, mitä tuli mieleen." Valhe. Se karkasi suustani niin äkkiä, että se tuntui refleksiltä. Hän ei liikahtanutkaan. "Lähdetään vaan, ei tuolla oo mitään väliä."

Hänen niskansa jännittyi selvästi ohuen ruutukuvioisen kauluspaidan alla. Hän ei edes katsonut minuun, kun avasi suunsa uudelleen: "Miksi vitussa sä sanot tuollaisia asioita, jos sä et edes tarkoita niitä?" Minusta tuntui, että hän voisi helposti murskata ikkunalaudan käsissään. Hänen äänensä oli kylmä ja ankara. En osannut vastata, en edes mumista puoliääneen. "Mä halusin vaan sanoo, vaikka kyllähän mä tiesin, ettet sä..." Sanani olivat hapuilevia, kun lopulta sain ne ulos, ja minun teki mieli huitaista itseäni lujasti kasvoihin.

"Etten mä mitä?" Hän kääntyi ympäri ja nosti kätensä ristiin rinnalleen. Hänen hengityksensä oli raskasta ja silmät leimusivat. Huuleni liikkuivat, mutta en tiennyt, mitä voisin sanoa. "Mä tiedän kyllä, että sä et... ajattele näin, ja että sulla varmaan on jo joku, eihän se mun..." "Mistä helvetistä sä edes tietäisit, mitä mä ajattelen?" Hänen kasvonsa olivat muuttuneet punakoiksi yhtäkkisestä riidasta. Olin kyllä tiennyt, että hän oli herkästi kiihtyvää tyyppiä, sen olin joutunut huomaamaan, mutta tämä oli viimeinen asia, josta olin ajatellut hänen ottavan kierroksia.

En vastannut enää mitään. "Sä teet mun tilanteen aika saatanan vaikeaksi, kai sä tiedät sen?" hän kysyi kääntäen taas selkänsä minulle. Otin pari askelta lähemmäs häntä, vaikka kaduin niitä jo samalla hetkellä, kun otin askeleet. Saatoin melkein nähdä, miten kaksi tunnetilaa hylki toisiaan asunnon ilmassa. Television musiikki oli vaiennut, ja asunnossa oli piinaavan äänetöntä.

Kuvittelin, miten paljon helpompaa kaikki olisi ollut, jos en olisi nostanut käsiäni hänen olkapäilleen ja kertonut hänelle kaikkea siitä, mitä tunsin. Nostin kädet niskaani ja puristin kyynärvarsiani ohimoitani vasten. Otin muutaman mielivaltaisen askeleen, kiersin epämuodostuneen ympyrän olohuoneessa. Huone oli koruton, matto liian pieni ja kirjahylly liian suuri.

En edes huomannut, että hän oli irrottanut kätensä ikkunalaudasta, kun hän oli jo parilla harppauksella edessäni. Hän vilkaisi minua päästä jalkoihin, tarttui sitten yhtäkkiä molempiin poskiini ja painoi huulemme vastakkain. Vihasta ei enää ollut tietoakaan, kun hän siirsi kätensä hiuksiini ja painoi huulensa entistä tiukemmin omilleni.

"Hitto, että mä vihaan sua." hän mutisi vasten kaulaani, kun kuljetti käsiään selässäni. En osannut sanoa enää sanaakaan, kaikki puhetaito oli kadonnut päästäni. Tunsin käsieni liikkuvan vasten hänen kehoaan, mutta minusta tuntui, etten ollut oikeasti edes paikalla, että katsoin kaikkea kaukaa. Tunsin ainoastaan sydämeni jyskeen ja veren kohinan korvissani. Hän painoi minut vasten seinää ja rypisti kaulassani olevan rusetin nyrkkiinsä. "Sä et tuu selviään tästä ihan vähällä", hän sanoi kun irrotti huulensa kaulastani vetääkseen henkeä. "Ilmoita sille naapurille, ettei meitä kannata jäädä odottaan."

_______________________________

ensimmäinen oneshot vuodelle 2018! kuten huomasitte, tänä vuonna en valitettavasti saanut aikaan yhtään jouluista pätkää, mikä hieman itseänikin harmittaa, koska musta lähinnä tuntui, että kaikki ideat mitkä mieleen tuli oli niin pahasti kliseisiä, ettei niitä olisi viitsinyt edes kirjoittaa, saati sitten julkaista. siksi siis ei jouluspesiaaleja tänä vuonna. 

tässä kuitenkin yhtäkkisestä ideasta aivan yhtä yhtäkkisesti syntynyt oneshot, josta itse tykkään yllättävänkin paljon! toivottavasti tekin tykkäätte :) 

näin uuden vuoden kunniaksi haluaisin pitkästä aikaa kommentteja tähän kirjaan, voisitteko ajatella tekevänne myöhäisen uudenvuodenlupauksen siitä, että muistatte kommentoida joka kerta, vaikkei olisi paljoakaan sanottavaa..? ;) 

huikeaa vuotta 2018 kaikille teille!

xx eve