OneShots 1 (in Finnish)

Fallen Angel/Harry(39)

I could hear the crying

I hear it all, trying to fall asleep

Täysi, puuroutuva hiljaisuus. Istuin sorapintaisella rannalla, vaikka maa hohkasi vielä kylmää talven jäljiltä. Varovaisena, kuin ujona tuuli puhalsi rannan ylitse. Edes linnut eivät olleet äänessä tänä iltana. Nostin jalkani koukkuun ja kuuntelin, miten farkkuihini tarttunut hiekka ja sora rapisi takaisin omiensa joukkoon. Puristin käsiäni yhteen polvieni päällä. Olin vetänyt paksun hupparini hihat kämmenteni yli, mutta silti sormet jäivät paljaiksi. Aurinko oli jo laskenut, kevät ei ollut vielä kovin pitkällä, vain lumi oli ehtinyt sulaa pois maisemasta.

Taivas oli oudon värinen. Se ei ollut harmaa, se ei ollut punertava, se ei ollut violetti. Se oli niiden kaikkien sekoitus, sekavan värinen ja näköinen. Se oli muutoksen keskellä, muuttumassa pikkuhiljaa seesteiseksi, äärettömäksi yötaivaaksi. Halusin nähdä sen muutoksen. Joten olin istunut tässä jo ennen auringonlaskua. Olin täällä, vanhalla uimarannalla, jota kukaan ei enää käyttänyt, koska tämä oli paikka, jossa saatoin aina olla yksin ja rauhassa. Ja eritoten nyt tarvitsin sitä. En ainoastaan sen takia, että olin keskellä arkista opiskelun täyttämää viikkoa vaan myös sen takia, mitä tänään oli tapahtunut.

Äkkiä koko maailmani oli ollut mustavalkoinen. Se oli tuntunut iskulta vasten kasvoja, ei, paljon enemmältä. Se oli tuntunut räjähdykseltä, se vei kuulon, sai veren vuotamaan silmistä ja korvista. Sai kielen jähmettymään paikoilleen ja luomaan hiljaisuuden. Hänen katseensa oli ollut rauhallinen, ei lainkaan vihainen, ei katkera.

When all the love around you is dying

How do you stay so strong?

En nähnyt kaikkea enää samalla tavalla. Tämä paikka säilytti mahtinsa ainoana paikkana, joka pakotti minut rauhoittumaan. Nousin ylös ja pudistelin soraa käsistäni, hupparini hihoista. Taivas muuttui hitaasti yhä enemmän violetinharmaaksi.

Kävelin muutaman askeleen suoraan eteenpäin ja kyykistyin ihan veden rajaan. Tiesin, että se olisi kylmää, mutta pienen lapsen tavoin halusin todeta sen itse. Upotin toisen käteni sormet varovaisesti, kuin varoen rikkomasta veden tyyntä pintaa, ja vedin syvään henkeä. Se oli kylmempää kuin luulin. Kylmyys sai ihoni nousemaan yhä enemmän kananlihalle, tunsin, miten niskavillani kihartuivat.

Nostin käteni vedestä ja katselin hetken heikoissa valonsäteissä helmeileviä vesipisaroita sormenpäissäni. Ne olivat niin kirkkaita, että saatoin helposti nähdä taivaan värin niiden läpi. Pisaroiden pinnassa pilvet vääntyilivät oudon muotoisiksi ja kokoisiksi. Heilautin kättäni ja pisarat katosivat kevyesti läiskähtäen rantaveteen.

En tiedä, tuntuiko minusta lopulta edes pahalta. Jotenkin se oli ollut ennalta arvattavissa. Vai oliko? Olinko vain jälkiviisas? Toivoin, että olin oikeasti huomannut sen aiemmin, en vain ollut tiedostanut sitä tarpeeksi selvästi.

How did you hide it all for so long?

How can I take the pain away?

Ei se ollut oikeaa kipua. Se oli kipua, jonka oletin tuntevani. Todellisuudessa oloni oli vain tyhjä, ei huono tai hyvä. Tämä oli kirjoista luettua kipua, romantisoitua "sydämen särkymistä", jonka pitäisi vetää minut sängyn pohjalle joko itkemään tai tuijottamaan maanisesti kattoa. Ei se oikeasti ollut sellaista. Se oli pieniä tilanteita. Silmäni eivät tuikahtaneet ihan samalla tavalla kuin ennen, kun nauroin kaveriporukan jutulle. Aivoni lukivat ihmisiä eri tavalla, eivät olleet enää sokeat.

Seisoin ja tuijotin järveä. Sen keskellä olevan pienen saaren ainoa pieni puu oli alkanut kasvattaa ensimmäisiä lehtiä. Ajatukseni vetosivat taas kirjoihin, kaunokielisiin romaaneihin. Suljin ajatusvirtani, en antanut vertauskuvallisen uuden alun pilata keskittynyttä mielentilaani.

How can I save a fallen angel in the dark

Never thought you'd fall so far

En halunnut nähdä omaa peilikuvaani järven pinnassa. Otin askeleen taaksepäin. Tiesin kyllä, etteivät kasvoni olisi itkettyneet ja turvonneet, mutta ilmeettömät ne olisivat. Kuin jäästä veistetyt. Jostain syystä en halunnut nähdä itseäni juuri nyt. Katsoin taas taivasta. Violettia ja mustaa. Kuu erottui jo haaleana sirppinä. Tähtiä ei vielä näkynyt. Kaunis ilta, kuin unelma. Puhelin värisi taskussani. En antanut sen häiritä. Puristin käteni sen ympärille vaimentaakseni värinää hieman. Palautin katseeni taskustani takaisin taivaanrantaan. Järvenselkään peilautui kauniisti taivaan pois lipumassa olevia pilvenkappaleita.

Hän oli ollut hyvä ihminen. Ehkä liiankin hyvä minulle. Ehkä liian hyvä kenelle tahansa. Tai sitten hän oli ollut hyvä näyttelijä. En halunnut tietää. Niin olisi vain parempi. Voisin säilyttää hänestä kauniin muiston, viimeistä hetkeä myöten. Ei se ollut vaatinut riitaa, ei edes äänen korottamista. Vain viimeisen, hiljaisen, rehellisen katseen. Ehkä surua, ehkä ei, ehkä vähän kaipausta jo valmiiksi. Mutta ei katkeruutta.

Hymyilin. Olin huomaamattani astellut takaisin vesirajaan, joten näin heijastukseni veden hennossa kalvossa. Hymy oli pieni, vain uskalias yritys. Mutta se oli hymy.

Fallen angel, close your eyes

I won't let you fall tonight

________________________________

tällä kertaa kaverin ehdotuksesta kirjoitin inspiraationa Three Days Gracen biisi Fallen Angel. tähän oneshottiin on tiedossa jatko-osa, jossa käytin eri biisiä, mutta jatkoin tavallaan samaa tarinaa :) 

toivottavasti tykkäsitte, muistakaa kommentoida niin mielipiteitä tästä pätkästä kuin ehdotuksia uusiinkin! 

julkaisen toisen osan tähän ensi viikon aikana. (:

xx eve