OneShots 1 (in Finnish)

Breathing you/Luke&Ashton(44)

Luken näkökulma

Hän hengitti samaan tahtiin kanssani, hengityksemme olivat kuin yhtä. Pimeys oli joka puolella meitä yhtä tiheää, näimme vain toisemme. Käytävä oli niin kapea, että seisoessamme nojaten selkämme vastapäisiä seiniä vasten, rintakehämme olivat vain senttien päässä toisistaan. Hän ei katsonut minuun, hän katseli maahan, lähes toisiaan koskettaviin kengänkärkiimme. Kuvittelin sisälläni nousevan himon näkyvän ulkoisesti suoraan maasta kohoavana savuna.

Kuin seinä olisi työntänyt minua, horjahdin eteenpäin ja tartuin häneen kiinni molemmin käsin. Hän veti terävästi henkeä, rikkoi yhteisen hengitysrytmimme. Hän nosti katseensa hetkeksi suoraan minun silmiini. Hymyilin hänelle, hymyni saattoi näyttää hullulta, en välittänyt. Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja painoin huuleni vasten hänen huuliaan. Tunsin, miten alahuuleni lävistävä rengas painautui vasten hänen huuliaan. Hän jähmettyi aloilleen. En antanut sen haitata. Tiukensin otettani hänestä, suutelin hänen kaulaansa, solisluitaan... Kuljetin käsiäni hänen vyötäröllään ja nautin joka hetkestä. 

Avasin silmäni hymyillen, kuin horroksesta heräten. Niin, juuri niin sen pitäisi mennä. Ensimmäisen oikean tapaamisemme. Istuin pienessä huoneessa, joka oli tavallaan hänen huoneensa. Olin omistanut sen vain hänelle. Hämärässä valaistuksessa kääntyilin tuolillani ja katselin seinälle ripustettuja kuvia. Kuviani hänestä.

Jos me kaksi olisimme yhdessä, mikään ei voisi olla meitä suurempaa. Voittamattomia yhdessä, sitä me olisimme. Hän ei vain tuntenut minua. Minä tunsin hänet täysin, jokaisen pienenkin asian. Tiesin, missä hän oli ollut viikko sitten näihin aikoihin. Tiesin, missä olivat hänen talonsa kaikki sisäänkäynnit, tiesin, missä hän säilytti vaatteitaan.

"Suloista omistautumista". Niin useimmat sanoivat. Ei ollut helppoa obsessioitua kuuluisaan henkilöön. Onneksi kukaan ei tiennyt tästä huoneesta. Eikä koskaan saisikaan tietää. Ukkonen jyrähti, se kuulosti olevan hyvin lähellä. Myrsky oli alkanut.

Nousin tuolistani ja kävelin huoneen ympäri. Pysähdyin suosikkikuvani luokse. Kuva oli hieman muita korkeammalla, sen taakse seinälle ei ollut muodostunut vaaleampaa laikkua, koska siirsin kuvaa niin usein. Hän näytti siinä täydellisemmältä kuin missään muussa kymmenistä, ehkä sadoista kuvistani. En tiedä missä kuva oli otettu tai kuka sen oli ottanut, mutta se oli taideteos. Hän ei katsonut suoraan kameraan, kuva oli ehkä salaa otettu. Hän katsoi ohi kamerasta, hieman kiharat hiukset olivat vähän sekaiset, silmät olivat yhtä lempeän vihreänruskeat kuin aina muulloinkin. Tässä kuvassa ne olivat koko kuvan keskipisteessä. Ne saivat unohtamaan kaiken muun kuvassa olevan.

Siirsin katsettani hänen silmistään. Seurasin silmilläni hänen leukansa terävää linjaa. Jopa hänen kaulansa oli luonnottoman kaunis. Harmahtava t-paita puki häntä tavalla, jolla en koskaan voisi edes kuvitella minkään vaatteen pukevan minua. Nostin katseeni paidan rintamukselta hänen huuliinsa. Niiden hailakka vaaleanpunaisen sävy toi mieleeni jonkin kukan, en edes tiennyt minkä. Nostin käteni ja sivelin sormellani kuvan pintaa. Voisinpa tuntea käteni alla karhean paperin sijasta hänen ihonsa, hänen suloiset huulensa.

Ukkonen jyrähti taas. Laskin käteni paperin pinnalta ja tartuin huoneen oven kahvaan. Astuin ulos matalasta ovesta ja suljin sen perässäni. Katselin muita samankokoisia tiloja ympärilläni. Ei ullakkovarasto ollut paras paikka tällaiselle huoneelle, mutta en vain keksinyt muutakaan. Ei minulla ylimääräisiä tavaroitakaan sinne laitettavaksi ollut.

Kävelin portaat alas, en mennyt omaan kerrokseeni vaan suoraan pohjakerrokseen ja ulos. Oli viimein alkanut sataa. Muutaman päivän ajan oli ollut todella aurinkoista, kaikki tuntui pölyisen kuivalta. Nyt sadepisarat toivat maahan juuri sen, mitä se tarvitsi. Ukkonen jyrähti uudelleen, tuuli oli navakka.

Ajattelin häntä jatkuvasti. En enää saanut häntä ajatuksistani irti kuten alkuaikoina. Nykyään hän oli ainoa ajatusteni aihe ja kohde. Se tavallaan pelotti minua. Obsessiosta pakkomielteeksi. Minun teki mieli varoittaa häntä itsestäni. Itse. En kuitenkaan ainakaan vielä ollut tehnyt sitä.

Olin ajatellut kävellä vain parin sateen vuoksi hiljaisen korttelin ympäri, mutta nyt huomasin jalkojeni kuljettavan minua kiihtyvää vauhtia kohti hänen taloaan. Halusin pysähtyä, mutta taaskaan en tehnyt mitään, annoin itseni kävellä yhä eteenpäin kädet syvällä nahkatakin taskuissa.

En tiedä, mitä seuraavien hetkien aikana tapahtui, yhtäkkiä tajusin seisovani hänen talonsa edessä. Olin etupihaa kiertävän muurin sisäpuolella, minulla ei ollut hajuakaan, miten olin onnistunut ohittamaan tai ylittämään muurin. Seisoin keskellä hoidettua nurmikkoa likaisissa kengissäni ja tuijotin taloa, jonka suurista ikkunoista oli helppo nähdä sisälle.

Olin lähempänä häntä kuin koskaan. En ollut ikinä edes kadulla päässyt näin lähelle. Jos hän oli olohuoneessa eli talon tällä puolella, etäisyytemme oli enää muutamien metrien luokkaa. Nielaisin liioitellusti. Näin osittain ikkunoiden eteen vedettyjen ohuiden verhojen läpi, että sisällä oli liikettä, nopeaa liikettä. Seisoin hievahtamatta paikoillani, tuijotin taloa kuin lumottuna.

Äkkiä tunsin vahvan käden tarttuvan minua olkapäästä. Säpsähdin. Minua lähdettiin raahaamaan taaksepäin, ehdin hädin tuskin sovittaa jalkani kävelemään nopeaan tahtiin. En kääntänyt katsettani talosta koko sinä aikana, mikä ilmeisesti paikalle soitetulta vartijalta kesti kuljettaa minut nurmikon poikki portille.

Ja sitten näin hänen hahmonsa ikkunassa. Valo tuli hänen takaansa, joten en nähnyt häntä täysin tarkasti. Hän kuitenkin tuijotti minua. Katsoin häntä hengitys täysin salpautuneena. Hän oli niin todellinen, juuri niin todellinen kuin olin kuvitellut. Etäisyyteni häneen kasvoi koko ajan, vaikka yritin pysäyttää vartijan ripeän askelluksen pysähtymällä itse. Hän kuitenkin riuhtoi minut jatkamaan matkaa, puhui minulle jotain. En kuullut sanaakaan, kaikki oli korvissani vain tyhjää huminaa.

Olin nähnyt hänet. Ukkonen jyrähti uudelleen, sade kiihtyi. Rautaportti edessäni sulkeutui, hän jäi portin toiselle ja minä toiselle puolelle.

________________________________

sain aiemmin pyynnön lashton-oneshotista, joten tässä yritin sen täyttää pohjana idea, joka vain yhtäkkiä ilmestyi päähän eilen iltayöllä :'D halusin (pinttyneistä tavoistani poiketen) mainita alussa näkökulman, ettei tule mitään sekaannusta, vaikka yritinkin kertojan henkilöllisyydestä pieniä ja vähän isompia vihjeitä pätkään kätkeä. 

jälleen kerran toivon kommentteja, olisin halunnut eritoten tätä edellisestä, "starry-eyed" -pätkästä kuulla teidän mielipiteitä, koska se on jotain sellaista mitä kokeilin ekaa kertaa koskaan. 

toivon, että tykkäätte tästä, saatan julkaista uusia oneshotteja hyvinkin pian, "stay tuned" ;)

xx eve