OneShots 1 (in Finnish)

Silent news/Harry (37)

Halasin häntä tiukasti ja istutin hänet nojatuoliin minua vastapäätä. Sään harmaus tunki sisään huoneistoon. Kaikki näytti nyt jotenkin terävämmältä. Kaikelle oli annettu mittasuhteet. En ollut puhunut sanaakaan, en ollut kuunnellut edes musiikkia. Kaikki oli pysähtynyt. Olin saanut lähetettyä viestin hänelle, joka minua vastapäätä nyt istui, mutta siinä oli kaikki. Olin vain istunut tässä ja tuijottanut verhoin peitettyä ikkunaa.

Ilmassa leijui uskomaton määrä pölyä. Olisipa edes auringonvaloa, joka saisi sen kimaltamaan. Se tekisi tästä edes hieman loisteliaampaa. Hän katsoi minua oudosti. Niin, en ollut sanonut sanaakaan. Ja arvelin, etten tulisi ihan hetkeen sanomaankaan. Hän ei sanonut sanaakaan. Ehkä hän aavisti jotenkin, ettei nyt ollut aika puhua loputtomasti hiljaisuuden päälle.

Nyt nimittäin oli aika kuunnella hiljaisuutta. Katsoin lattiaa vasten lepääviä jalkojani. Myös matto oli pölyinen. Koko asunto oli niin toivottoman siivoamaton... Mutta järjestyksessä se oli. En pitänyt sotkusta, en voinut sietää sitä. Rakastin järjestystä, jaksoin ylläpitää sitä vuodesta toiseen, mutta siivoamista en rakastanut.

Kun olin katseellani selannut asuntoni lävitse monta kertaa, siirryin katsomaan häntä. Hänen ruskeat hiuksensa, kauniit silmänsä. Hän istui niin sirosti siinä, suuressa, vanhassa, tuhruisessa nojatuolissa. Hän itse oli sille kuin vastakohta, pieni, kirkas ja nuori.

Minulla oli niin paljon sanottavaa. Halusin kiittää häntä. Halusin pyytää häneltä asioita. Halusin kertoa hänelle niin paljon...

Kertoisin tosiasiat ensin. Sitten kiittäisin. Hän on tehnyt vuokseni niin paljon pieniä tekoja, joita ei ehkä ole itse edes huomannut tai tajunnut niiden merkitystä minulle. Sen jälkeen voisin pyytää häneltä... Lisää pieniä tekoja, jotka itse näkisin ja tuntisin todella vain hetken. Ehkä kertoisin hänelle jotain siitä, miten tärkeä hänen osansa elämässäni on ollut minulle.

Jostain syystä kuvittelin nyt maailmaa eri tavalla kuin ennen. Ennen olin luottanut sokeasti ajatuksiin tuonpuoleisesta ja helvetistä. Nyt en enää ollut varma. Nyt ajattelin, että tämä oli ainoa paikka, missä tietoisuus oli todellinen ja mahdollinen. Toisaalta juuri tällä hetkellä mikään tai kukaan ei saisi minua nousemaan paikaltani tässä. Olin oikeastaan jo unohtanut ajan olemassaolon. Se ei tuntunut lainkaan pahalta. Näin kai olisi pitänyt elää.

Hän tuijotti minua nyt jo hieman hätääntyneen näköisenä. Hän avasi suunsa ja sulki sen sitten. Hänen silmänsä eivät olleet ainoastaan hädänalaiset, ne olivat myös tavallaan surulliset. Hän aavisti jotain.

Oikeastaan aloin hiljaa toivoa, ettei olisi olemassa tietoista tuonpuoleista. Silloin en voisi kaivata häntä koskaan.

-Harry, oletko sä ihan...

Nostin sormen huulilleni ja laskin katseeni maahan. Hänen sanansa rikkomassa hiljaisuuden olivat saaneet sydämeni hypähtämään luonnottomasti. En ollut osannut reagoida koko asiaan itse tunnetasolla vielä mitenkään, olin istunut ja ajatellut sen uskomattomuutta.

Ja äkkiä, siinä katsellessani häntä harmaassa huoneessa, kyyneleet nousivat silmiini. Tunne oli minulle vieras. En edes tuntenut surua, kyyneleet vain kihosivat esiin. En halunnut päästää niitä näkyville, mutta ne vyöryivät poskille. Hän näki ne kyllä ja siirtyi istumaan aivan tuolinsa reunalle, epäröi, voisiko tulla luokseni. Hän ei tullut. Hän uskalsi kunnioittaa vanhaa pyyntöäni omasta tilasta aina halutessani.

Kyyneleet virtasivat hetken, mutta niiden virta tyrehtyi lopulta. Pyyhin poskiani. Aurinko oli tullut esiin pilvimassojen seasta. Hymyilin sille. Nyt pölyhiukkaset kimaltelivat leijuessaan asunnossa. Pelkästään ne riittivät hymyni syyksi.

Hän siirteli jalkojaan levottomasti, käänteli käsiään löytämättä niille sopivaa asentoa. Hän oli odottanut jo liian kauan. Ehkä yrittäisin pukea ajatukseni sanoiksi. Muistelin aiempia suunnitelmiani. Niin, juuri niin voisin sanoa. Se olisi tarpeeksi arvokasta tässä tilanteessa.

Kuitenkaan suustani kuuluvat sanat eivät vastanneet ajatuksiani.

-Mulla...Mulla on viikko elinaikaa.

_______________________________

tällaista tällä kertaa, toivottavasti piditte tästä. tällaisia pätkiä, joissa ei tapahdu oikeastaan paljoa, on ehkä kaikkein mielenkiintoisinta kirjoittaa :) 

en vielä osaa sanoa, milloin julkaisen seuraavan, piakkoin kuitenkin ;)

xx eve