OneShots 1 (in Finnish)

syytetty/louis (19)

Istun kivikovalla muovipenkillä ja tuijotan poliisiaseman aulaa kaltereiden välistä. Pelkään kuin pikkupoika. Puristan toisella kädelläni toisen käteni sormia, kunnes kylmä hiki tekee otteesta liukkaan. Pyyhin käteni farkkuihini. Miten voi olla niin vaikeaa muistaa? Muistaa?

Kun yritän palata siihen iltaan ehkä pari viikkoa sitten, en todellakaan muista. Muistan kyllä useita paloja, mutta en sitä, mikä yhdistäisi ne kaikki toisiinsa. Ja minun pitäisi tietää, murhasinko hänet.

Murhasinko miehen, joka oli ollut poikaystäväni aiemmin ja jonka halusin edelleen takaisin, mutta en uskaltanut kysyä hänen tunteistaan? Murhasinko todella? Piirsinkö kynnenjäljet hänen selkäänsä ja jätin hänen kasvonsa mielihyvällä täyttyneeseen ilmeeseen ennen kuin iskin häntä kolme kertaa puukolla suoraan vasempaan kylkeen?

Yritän taas kerätä muistini palasia. Olen yrittänyt sitä viimeisen kolmen päivän sisällä kymmeniä kertoja saatuani tietää, että joudun kuulusteltavaksi. Satun nimittäin olemaan yksi hänen luonaan käyneistä henkilöistä sinä iltana.

En halua olla murhaaja. En varsinkaan hänen murhaajansa. Mutta en vain tiedä. Tuijotan käsiäni. Olenko pessyt ne hänen verestään? Minä vai joku toinen?

Muistan, kun kävelin hänen hotellihuonettaan kohti. Muistan senkin, että minulla oli linkkuveitsi taskussani ja halusin palavasti käyttää sitä. Se oli vain lapsekasta kokeilunhalua. Avasin terän ja viilsin käytävän tapettiin pitkän viillon nauttien repeävästä äänestä.

Siinä kohtaa muistikuvani katkeaa ensimmäisen kerran. Seuraava muisto minulla on hänen huoneestaan. Hän nojaa sviitin takaseinään ja katsoo minua haastavasti. Hänellä on yllään erikoisesti kuvioitu puku, jonka hinta on varmasti suurempi kuin kokonaisen ihmishengen.

Muistikuvassani hän puhuu, mutta en saa sanoista selvää. En edes muista, mitä sanat saivat minut tuntemaan. Muistan vain hänen pitkät, sekalaisen kiharat hiuksensa, joita hän siirteli välillä pois kasvoiltaan. Jostain syystä muistan tarkasti tavan, jolla hänen kielensä pyyhkäisi hänen huuliaan lauseiden välillä.

Pitkästä aikaa tunnen muistoissa jotain muutakin kuin suunnattoman ahdistuksen. Mutta se tunne on ikävä. Eikä se tee oloani yhtään paremmaksi.

Palaan taas muistikuviini. Ne tuntuvat karkaavan käsistäni, juuri kun olen saamassa ne kiinni. Seuraava välähtävä muisto on vain hänen ilmeensä. Olen ihan lähellä häntä, seisoimme vastakkain. Hän on taivuttanut päätään taaksepäin, sulkenut silmänsä ja raottanut huuliaan hieman. Hänen kulmansa ovat lievässä kurtussa. Huhu kertoi, että hänen kuolinilmeensä oli näyttänyt siltä. En vain kuollaksenikaan muistanut, olimmeko suudelleet tai tehneet muutakaan.

Nostan käteni niskani taakse ja kumarran pääni kohti lattiaa. Yritän kääntää ajatuksiani ympäri. Muistaa jonkin pienen yksityiskohdan, joka voisi paljastaa, olinko se tosiaan minä.

Ja sitten muistin vielä jotain. Muistin veren. Ja muistin kolmannen henkilön. Ja äkkiä olin takuuvarma, ettei minun käteni ollut pidellyt puukkoa, joka iskettiin hänen kylkiluidensa väliin. En ollut aiheuttanut sitä terävää henkäystä, joka sai hänen silmänsä rävähtämään auki ja kädet etsiytymään pois...pois minun vyötäröltäni.

Ja samalla ajatusketjuni katkaistiin. Kuulin vakavan, terävän äänen sanovan sellin ovelta:

-Ja kuulusteluhuoneeseen tapaus numero 861 ja epäilty Louis Tomlinson. 

___________________________

aika erilainen oneshotti tällä kertaa, toivottavasti tykkäätte :) 

kommentoikaahan, että haluatteko tällaisia ns. elokuvamaisia oneshotteja lisää, koska pidin itse tän kirjoittamisesta tosi paljon (: 

xx eve