OneShots 1 (in Finnish)

Yks juttu (86)

Aamuneljä on ystävä. Hengitykseni höyryää pimeydessä, kun jätän auton parkkiin ja kävelen takaoven kautta sisään apteekkiin. Vaikka sanoin kaikille muuta, rakastin tätä oudon jännityksen ja huumaavan väsymyksen tunnetta, jonka sain tullessani ainoana työntekijänä aamuvuoroon, odottelemaan viikon ensimmäistä kuormaa ja purkamaan sitä hyllyihin ennen avausta seitsemältä. Jos olisin joku muu kuin tämän liikkeen yrittäjä, en edes saisi olla täällä yksin tähän aikaan.

Ensimmäinen kuorma tulisi viiden aikoihin, jos auto olisi ajallaan. Sitä ennen ehtisin siistiä paikkoja rauhassa, kerrankin yksin. Kun pääsin sisään, vaihdoin työvaatteisiin ja sytyttelin valoja. Suurista ikkunoista ammottava pimeys samaan aikaan rauhoitti ja ahdisti. Se olisi ahdistanut vieläkin enemmän, jos olisin yhtäkkiä nähnyt liikettä lasien lähellä, mutta niin ei ollut käynyt vielä kertaakaan.

Ehdin kyykkäillä hyllyjen välissä jo hyvän aikaa, kun minulle tuli äkkiä tunne, että minua tuijotettiin jostain. Ehkä vain tunsin valvontakameran elottoman katseen selässäni. Tunne ei jättänyt rauhaan, ennen kuin nousin kyyrystäni ja pyörähdin täyden kierroksen tarkistaen jokaisen kulman. Ei ketään tai mitään missään. Kiihtyneeseen sykkeeseeni tämä tieto ei vaikuttanut mitään. Yritin rauhoittua ja keskittyä täysillä hyllyn järjestelyyn, mutta koko ajan minusta tuntui, että joku seisoi selkäni takana tai katseli minua hyllyn toisesta päästä. Haroin kädelläni ilmaa selkäni takana, ei tietenkään mitään.

Suutuin omaan säikkyyteeni ja nousin ylös jättäen lääkepakkaukset hyllyllä rauhaan. Kiedoin kädet ympärilleni ja etsin säikkynä liikettä niin laajalta, kuin näkökenttä antoi myöten. Tiesin kyllä perusasiat; ihmissilmä tunnistaa ensimmäisenä liikkeen. Joten seisoin tässä kuin valvontakameran ja ihmisen hybridi, enkä edelleenkään nähnyt mitään. Vilkaisin kelloa. Avaukseen oli edelleen reilusti aikaa, ja kuorma tulisi vasta puolen tunnin päästä.

Jostain syystä halusin tarkistaa pääoven lukituksen. Olisiko joku voinut päästä sisään laukaisematta murtohälyttimiä? Tuskin. Vaikka olin varma, että tämä outo tunne oli vain omaa aamuista vainoharhaisuuttani, hiivin koko liikkeen läpi lasiseinän kehystämälle ulko-ovelle kuin olisin apteekissa luvatta.

Varmistin lukon ja varalta vielä tarkistin sen joka puolelta, ja tein sen niin keskittyneenä, että kauhuelokuvien käsikirjoitetut huudotkin jäivät lopulta minulle toiseksi. Kun nostin katseeni ja kohtasin yhtäkkiä pitkän, tumman hahmon lasin toisella puolella, huuto vain tapahtui, hahmon tunnistaminen vasta kauan sen jälkeen. Olin varma, että jos sydämeni olisi voinut nousta kurkkuni kautta katselemaan ulkoilmaa, se olisi tehnyt sen äsken. Nojasin seinään vapisten ja tuijotin hänen kasvojaan henkeäni haukkoen.

Minulta kesti kauan palauttaa toimintakykyni, etsiä avainnippu housujeni taskusta ja avata hänelle ovi. Hän lipui sisään kädet pitkän takkinsa taskuissa, kasvoillaan edelleen sama, ilmeisen ystävällinen hymy, jonka olin kohdannut lasin takaa pimeästä. Vedin oven kiinni hänen perässään, ja kun käännyin, hän seisoi jo liikkeen toisessa päässä, nojasi rennosti myyntitiskiin ja seurasi liikkeitäni.

"Huomenta", hän totesi kuivasti, ehkä samalla henkiseen partaansa naureskellen. Tuhahdin hänelle. Hän oli tullut tänne muusta syystä kuin toivottaakseen minulle huomenta aamuviideltä. Kävelin tiskin toiselle puolelle, ja hän kääntyi minua kohti, selkä suorana kuin hän olisi takin sijasta pukenut päälleen haarniskan. Hänet tuntien sekään ei olisi mitenkään outoa tai poikkeavaa.

Kädet selän takana hän katsoi minua tiukasti silmiin. "Kaksi pulloa kloroformia... yhteen juttuun. Mieluiten pieniä pulloja, ehdottomasti kaksi. Ja pitkävaikutteisia unilääkkeitä, silmätipatkaan eivät olisi pahitteeksi..." Keskeytin hänet iskemällä avokämmeneni vasten myyntitiskiä ja nostamalla katseeni häneen. Hän seisoi ryhdikkäästi, leuka korkealla, ja siten korosti entisestään sitä, että vaikka minulla olisi miten korkeat korot, ylettäisin häntä korkeintaan olkapäähän. Tiski välillämme sekä tämä pituusero tekivät tästä tilanteesta päässäni heti taistelua vaativan.