Why me? 》Niko x Joonas《VALMIS

"Ne on harmittomia."

》Joonaksen nk. Time skip《
Availin silmiäni ja kirkasvalo osui silmiini. Katsoin hiukan ympärilleni. "Joonas. Vittu luulin menetin sut!" Kuulin Ollin huutavan ja pian hän tuli halaamaan minua. Yritin sanoa jotain, mutta ääntä ei lähtenyt. Olli erkaantui halista. "Älä yritä puhuu. Lääkärit sano et sä et pysty puhuu varmaa pariin viikkoon, koska se kuristaminen oli vahingoittanu jotain." Olli kertoi. Nyökkäsin vain. "Sun isäs tulee kattoo sua myöhemmin tänne sitku se pääsee töistä. Oot sairaalas varmaa viikon tai kaks, koska voit lopettaa hengittämisen yhtäkkii, eikä me haluta ottaa riskei et nii tapahtuis kotona." Olli sanoi. Nyökkäsin uudestaan.

》Nikon nk.《
Istuin huoneeni lattialla ja tuijotin seinää. Huoneeni ovi avautui ja äitini käveli sisälle huoneeseen. "Mitä sä haluat?" Kysyin hiljaa. "Mä sain koulusta viestiä että sä olit hakannut yhden sun koululaisen." Hän sanoi. En sanonut mitään. Teki pahaa, että tapoin melkeen Joonaksen. Oliko hänen pakko olla lähelläni juuri silloin kun sekosin, enkä erottanut todellisuutta väärästä. "Sä oot ihan niinku isäs. Ootko ylpeeki itestäs? Häh?!" Hän kysyi. Pudistin päätäni. Normaalisti sanoisin jotain takaisin, mutta nyt en viitsinyt. Oli sen verran huono omatunto tällähetkellä. "Tiiäkö, sun olis pitäny olla se joka melkeen kuoli, ei sen toisen pojan." Nainen sanoin ja lähti sitten huoneestani, pamauttaen oven kiinni. Vedin jalkani koukkuun ja painoin pääni polviini. "M-Mä oon n-niin pa-ahoillani." Sanoin hiljaa itsekseni.

》Joelin nk《
Istuin sängylläni ja kuuntelin kun vanhempani riitelivät, taas vaihteeksi. Puhelimeni alkoi soimaan, josta säpsähdin hiukan ja menin paniikkiin, sillä vanhempani luulivat minun olevan jo nukkumassa, eihän se haittaisi jos äitini tietäisi minun olevan hereillä, mutta isäni ainakin hakkaa minut. Nousin ylös sängyltäni ja aloin etsimään puhelintani. Aloin kuulemaan askeleiden tulevan lähemmäs huoneeni ovea. "R-Rakas ei sun ta-arvii mennä sinne. Sä häi-iritset Joelia ku se nu-ukkuu." Kuulin äitin sanovan ja pian kuului pamahdus, toisin sanoen, isäni oli varmaan heittänyt äitini seinään. "Jos se kakara ei oo nukkumassa, ni sil käy huonosti!" Kuulin isäni huutavan. Annoin puhelimen olla ja menin sänkyyni makaamaan. Vedin peiton päälleni ja suljin silmäni. Huoneeni ovi pamahti auki. "M-Mähän sanoin et se nu-ukkuu." Äitini sanoi jotenkin helpottuneena. "Vai nukkuuko." Isäni sanoi. "Mee laittaa vedenkeitin päälle ja tuo se sit mulle." Isäni sanoi äitilleni. "M-Mitä sä sill-lä teet?" Äitini kysyi. "Mene!" Isäni huusi. Kuulin äitini lähtevän huoneestani.

Tunsin isäni kumartuvan lähemmäs korvaani. "Et sä oikeesti nuku, sä vaan esität. No ihan sama mulle, ei mua haittaa jos mä satutan sua, mut sinuna mä vaan lopettaisin ton esittämisen, enneku sattuu ja pahasti." Hän kuiskasi korvaani. Hän hymähti. "Tiiäks mul o pari kaverii jotka tykkää vähä nuoremmist pojist ja ne sano et ne haluis päästä sun kaa sänkyy." Hän sanoi. Kehoni värähti automaattisesti. Kuulin isäni naurahtavan. "Tiesin et oot hereillä." Hän sanoi ja nappasi sitten hiuskistani kiinni, jonka takia huusin kivusta. "O-Oon pa-ahoillani! Oon p-pahoillani! Pää-ästä irti!" Huusin. Hän naurahti ja heitti minut sitten lattialle. Isäni avasi vyönsä ja taittoi sen sitten kaksin kerroin. "I-Isä...mä lu-upaan to-otella. K-Kiltti älä lyö mua-a." Sanoin, mutta se ei auttanut tai no mitä oletin, ei se tietenkään auttanut. Isäni löi minua. "L-Lopeta!" Huusin, mutta hän jatkoi.

》Aleksin nk.《
Laitoin kenkiäni jalkaan. "Alekis pärjäätkö sä nyt varmasti?" Mummini kysyi. Hymyilin vain. "Tottakai mä pärjään, ei mul oo mitään hätää." Sanoin hymyillen. "Sä voit jäädä tänne yöks, meil on tilaa tääl kyl sullekki." Hän sanoi. "Ei ei. En haluu olla vaivaks. Alinast on muutenki aika paljon hoitamist. Kyl mä pärjään kotona." Sanoin. Mummini laittoi kätensä poskelleni. "Sulla on uusia mustelmia." Hän sanoi. "Ne on harmittomia." Sanoin. Mummini ei tiennyt että tätimme oli väkivaltainen. Hän luulee että olen väkivaltaisessa parisuhteessa, vaikka se ei ole totta. En ole kertonut hänelle minun ja Ollin suhteesta. Hän luulee että olen jo kun toisen kanssa, koska keksin sen valheen monta vuotta sitten ja hän vieläkin uskoo siihen. "Aleksi jätä se jo. Kohta se menee liian pitkälle ja sä oot sairaalassa teholla." Hän sanoi huolissaan. Pudistin vain päätäni. "Se rakastaa mua, ei se tekis nii.." Sanoin. Mummini huokaisi. "No mut, mä lähen nyt. Heippa ja hyvää yötä." Sanoi ja lähdin.

》Tommin nk. Time skip《
Niko ja minä istuimme sohvallani. Niko oli vaikuttanu poissaolevalta, tai siis hän on ollut sellainen jo monta päivää, koska ei ole saanut lääkkeitänsä, mutta nyt hän näytti siltä vielä enemmän. "M-Mä.....Mä t-tapoin melkeen J-Joonaksen tänää..." Hän kertoi yhtäkkiä. "Näitkö sä silloin harhoja vai et?" Kysyin. "Näin....m-mut silti." Hän sanoi. Nyökkäsin. "Et voinu sille mitään, et ollu järkeväsmielentilas sillon. Tiiän ettet sä sitä tarkotuksella tehny, etkä olis tehny nii jos sulla olis sun lääkkeet." Sanoin. "On vaa nii paska fiilis siitä.." Hän sanoi. "No mee huomen sairaalaa ja pyydät anteeks." Ehdotin. Niko pudisti päätänsä. "En kehtaa mennä sinne, tai siis en tavallaan uskalla, mitä jos sekoon uudestaan ja täl kertaa oikeesti tapan jonkun, en haluu satuttaa enää ketään." Niko sanoi. "No laita sil viestii." Ehdotin. "En mä tiiä. Ehk mä vaa odotan et se tulee takas kouluun ja pyydän silt sit anteeks, mut tuskin sen antaa mul anteeks...on ollu ihan vitun kauhee sitä kohtaan....oon kiusannu sitä montavuotta, käytin sitä hyväks ja mitävielä." Hän sanoi. Nyökkäsin vain. "Niko, kyl kaikki ajan kans selvii. Nyt lopetat ton itsesäälissä rypemisen ja pidetään kiva ilta, onks selvä?" Kysyin. "Joo." Niko sanoi.
》《》《》《》《》《》《》《
Sanoja: 873

Okei eli siis seuraavas osas on ehk kuukauden tai kahen ni time skip, ni ette sit ihmettele siel, et mitä viduu tapahtuu