Why me? 》Niko x Joonas《VALMIS

Pihalle potkittu

》Nikon nk.《
"Niko vilhelm Moilanen, nyt jumalauta tänne!" Kuulin isäni huutavan olohuoneesta. En jaksanut raahautua pois sängystäni, joten jäin vain makoilemaan. Pian huoneeni ovi pamahti auki. "Saatanan kakara jos mä sanon sulle jotain, sä vittu tottelet!" Isäni huusi. "Miten vaa. Oliks sul jotai tärkeetki asiaa?" Tiuskaisin. "Minkä helvetin taki olohuoneessa on tyhjiä kaljapulloja ja vodkapullo?!" "Ryyppäsin mun poikaystävän kaa." Vastasin. "Siivoot ne nyt heti!" "Tai mitä?!" "Hyvä on. Pakkaa tavaras ja lähe helvettiin." "Anteeks? Et sä voi heittää mua pihalle." "Voin, joten ala painua siitä ovesta ulos." Isäni sanoi ja lähti huoneestani. Nousin ylös sängystäni ja aloin sitten pakkailemaan tavaroitani reppuuni. Helvetin vittu. Ajattelin.

Kun olin saanut pakattua kaiken tärkeän, lähdin eteiseen laittamaan kenkiä jalkaani, otin kypäräni hyllyltä, jonka jälkeen lähdin. Kävelin portaat alas ja menin takaovesta parkkipaikalle. Laitoin repun penkin alle, laitoin kypärän päähän, menin moottoripyörän kyytiin, käynnistin sen ja ajoin pois pihasta.

》Joonaksen nk.《
Istuin isäni autossa ja katsoin ohi meneviä maisemia. "Sulla on nupo aika huomenna." Isä sanoi, hymähdin vain. En mitenkään jaksaisi mennä sinne huomenna, sillä en halua puhua asioistani. Eikä terapeutit tee mitään muuta kuin tuovat huonoja muistoja pintaan ja saavat asiakkaansa itkemään, ja heille maksetaan siitä. Varmaan unelma ammatti saada tuntemattomia ihmisiä itkemään ja miettimään itsemurhaa koko päiväksi. Säpsähdin pois ajatuksistani kun isäni kosketti minua olkapäästä. Käänsin katseeni isääni. "Mitä?" Kysyin. "Nii että minkälainen fiilis sul on nyt?" Hän kysyi. Käänsin katseeni syliini. "Outo." Vastasin, sillä en tarkkaan tiennyt minkälainen fiilis minulla oli nyt.

"Haluatko sä puhua siitä mitä siel Nikon luo tapahtu?" Hän kysyi. "Ei tapahtunu mitää sen ihmeellisempää." "Se yritti pakottaa sut yhdyntään, ni kyl siel nyt jotain tapahtu." "E-En haluis puhuu siit." "Selvä. Ootko jatkanu tota viiltelyy kauanki?" "Jonkun aikaa. Anteeks." "Älä pyydä anteeks." "Mut petin sun luottamuksen ja Ollin. Sanoin et lopetan  mut en lopettanu." "Koska et pysty lopettaa sitä helposti, mut ei sun tarvii pyytää anteeks siitä. Sen on sulle vaikeeta." "Silti oon pahoillani. Aiheutan sulle, Ollille ja sen vanhemmille stressiä ja huolta koko ajan. Oon nii vitun pahoillani et joudutte koko ajan mun takia kattoo et oon hengissä, koska en vaa vittu kestä enää itteeni. En kestä olla itteni kaa enää. Haluun kuolla, haluun pois täältä. En mä kestä elää. Mikään ei tunnu enää miltää, oon tyhjä ja haluun edes joskus tunteeki taas jotain muutaki ku vaa tyhjyyttä." Kerroin kyyneleet silmissäni. Isäni ei sanonut mitään, ei varmaankaan tiennyt mitä hänen pitäisi sanoa. "En kestä omaa kehooni, se on ihan vitun ruma ja täynnä arpii. Ei oo mikää ihme et mua kiusataa ku näytän tält." Jatkoin.

Isäni ajoi tien sivuun ja halasi minua. Hän silitti hiuksiani. "Sulla on vaikeeta nyt, ja mä tiedän sen, mut me saadaan sut kuntoon, mä lupaan sen sulle. Sun pitää vaa luvata mulle et sä taistelet, etkä luovata vaikka tilanne näyttäis mahdottomalt, ni sä et luovuta. E-En voi menettää su-uaki." Isäni sanoi ja painoi pusun hiusteni sekaan. "E-Et menetä." Sanoin hiljaa. Isäni erkaantui halistamme ja pyyhki kyyneleensä pois. Hän jatkoi ajamista.
》《》《》《》《》《》《》《》《
Sanoja: 491