Why me? 》Niko x Joonas《VALMIS

"Huviksee."

》Ollin nk. 2v myöhemmin《
Istuin Aleksia vastapäätä. Tämä oli toinen kerta kun tulen katsomaan hän vankilaan. "Miten sul o menny?" Hän kysyi. "Iha hyvi. Sul ei varmaankaa niinkää hyvi, naamast päätelle." Sanoin. Aleksi naurahti hiukan. "Ei nää oo nii pahoi. Oon tottunu." Hän sanoi. "Silti." Sanoin. "Ooks sä huolissas must?" Aleksi kysyi. "Entä sit jos oonki. Teit väärin, mut rakastan sua silti....en vaa luota." "Mä en ampunu sun isääs. Joo puukotin Arvoo, mut en ampunu sun isääs." "Valvontakamerat sanoo toista tarinaa." "Iha vitun sama uskoks mua vai et, mut mä en ikinä tekis sul mitää. Rakastan sua ja haluun et sul on kaikki hyvi." Hän sanoi. Nyökkäsin.

"Mun pitäis varmaa lähtee, enneku mun vanhemmat miettii mis oon." Sanoin. Aleksi nyökkäsi. Nousin ylös tuolilta. "Kai sä tuut uudestaa?" Hän kysyi. "Varmaa. Nähää." Sanoin. "Nähää." Hän sanoi. Lähdin.

》Time skip《
Kävelin keittiöön ja avasin jääkaapinoven. "Mis sä olit?" Kuulin isäni kysyvän. "Ulkona." Vastasin. "Varmasti. Olit kattomas Aleksii, etkö?" Hän kysyi. Huokaisin ja suljin jääkaapin. Käännyin isääni päin. "Entä sitte?" Kysyin. "Enks mä käskeny sua unohtaa sen, enneku se tekee sulleki jotain." "Ei se tee mulle mitää." "Se on rikollinen, narkkari. Se yritti tappaa jonkun ja se ampu mua. Miks se ei vois tehä samaa sulle?" "Se rakastaa mua." "Rakastaa? Se jätkä ei ees varmaa tiiä mitä rakkaus tarkottaa." "Saaks mä nähä sen valvontakamera videon silt päivält?" Kysyin. "Miks?" "Huviksee." "Selvä." Mies sanoi.

》Joonaksen nk.《
Istuin terapeutin luona. "Miten sul on menny?" Hän kysyi. "Paremmin ku pari vuot sitte." Sanoin hymyillen. Terapeutti hymyili. "Kiva kuulla. Onks jotai erityist sit tapahtunu ku menee hyvi?" "Ei varmaa. Ehk suurin vaikuttaja on mun perhe, kaverit ja poikaystävä. Tiiän et ne ei jätä mua yksin jos mul o huonoi päivii tai vaikeeta." "Ja se on tärkeetä et on tollasii ihmisii elämässä, ettei jää yksin." Hän sanoi. Nyökkäsin. "No miten sul ja sun poikaystäväl on menny?" "Hyvin. Niko on saanu apuu sen harhoihin, tai no ne ainaki yrittää jos se auttais sitä." "Kiva. Onko sulla vielä ollu itsetuhosia ajatuksia?" "Ei. Ei mun oo ees tehny mieli viillellä." "Hyvä." Hän sanoi.

》Time skip《
Potkin kengät pois jaloistani ja kävelin keittiöön. "Miten meni?" Isäni kysyi. "Hyvin." "No hyvä." Hän sanoi. "Anita tulee muute huomen tänne." Hän kertoi. "Rakastaks sä Anitaa?" Kysyin. "Oisko se paha asia jos rakastaisin?" "Ei, ei se olis.....jos sä oot ilone." "Mikä sun mielipide olis jos se muuttais meiän kaa?" "No....en mä tiiä." "Onks Anita mukava sun mielestä?" "Miks sä kysyt?" "No pitäähän mun löytää joku joka on sunki mielest mukava. Joten?" "Ei se oo. Anita on haukkunu mua ja sen takia mä yritin tappaa itteni....se sano et mun arvet ei oo pahoi ja et mun pitäis viiltää syvemmäl. Ja et sunki elämä olis parempi jos mä en olis olemas." Kerroin.

Isäni näytti järkyttyneeltä. "Joonas miks sä et kertonu aikasemmi?" Hän kysyi. "En mä viittiny, ku näin kuin ilone olit sen kaa. En halunnu pilata sitä." "Ei ei, Joonas. Jos joku sanoo sul jotain tollast ni kerro mulle heti. Mä haluun et sul on kaikki hyvin ja et sä pystyt rakastaa ittees just sellasena ku oot. En mä halua että sä muutat itteäs vaa sen takii mitä joku on sanonu. Eikä mun elämä todellakaa olis parempi ilman sua. Sä oot se syy miks mä jaksoin mennä takas töihin ja sun takias mun joka ikinen päivä on ihanaa ja ilosta." Isä sanoi hymyillen. Hymyilin takaisin. Halasin häntä. "Kiitti. Oot rakas." Sanoin. Isäni halasi minua takaisin. "Samoin ja kiitti ittelles, ku jaksat taistella. Oot rohkee ja tosi vahva." Hän sanoi.
》《》《》《》《》《
Sanoja: 585